MIKÄ on familia?
Familia ry on vuonna 1988 perustettu valtakunnallinen kahden kulttuurin perheiden asiantuntijajärjestö ja edunvalvoja. Tuemme kahden kulttuurin perheiden hyvinvointia tarjoamalla vapaaehtois- ja vertaistoimintaa, tietoa, tukea ja neuvontaa. Tavoitteenamme on edistää kahden kulttuurin perheiden hyvinvointia ja perheiden huomioimista yhteiskunnassa, sekä kehittää lainsäädäntöä ja palvelujärjestelmää tukemaan kaksikulttuurisia sekä kaksi- ja monikielisiä perheitä.
Kahden kulttuurin perheellä tarkoitamme perhettä, jonka sisällä yhdistyy erilaisia kulttuurisia taustoja. Yleensä tämä tarkoittaa sitä, että perheen puolisot ovat syntyneet eri maissa ja perheissä puhutaan useampaa kieltä. Jos kahden kulttuurin parilla on lapsia, ovat he luonnollisesti osa kahden kulttuurin perhettä. |
|
AjankohtaistaEtsitään graafikkoa
10.7.2024 Familia on valtakunnallinen kahden kulttuurin perheiden asiantuntija järjestö. Saimme rahoituksen Alli Paasikiven säätiöltä uudistaaksemme "Rakkautta ja vanhemmuutta kahden kulttuurin perheessä"- oppaan sekä tehdä myös perhesuhdekortit. Olemme valmiita maksamaan tehtävästä. Opas ja kortit ovat tarkoitettu kaksikulttuurisille perheille, joissa suunnitellaan lasta, odotetaan vauvaa tai joissa on pieniä lapsia. Ne soveltuvat erityisesti vanhemmuuden pohdintaan, mutta myös parisuhteen hoitamiseen, ja molemmat tehdään sekä suomeksi että englanniksi. Opas tulee käsittämään arviolta 60-70 sivua(A5) materiaalia. Työn tulee olla valmis 11/2024 loppuun mennessä ja toivomme löytävämme tekijän 21.8. mennessä. Koska haluamme oppaan edustavan moninaisuutta ja perheitämme, tulisi monikulttuurisuus ja perheiden moninaisuus olla myös tekijälle tärkeitä aiheita. Kysymykset ja/tai hakemuksen ja portfolion/työnäytteen voi lähettää osoitteeseen: [email protected]. Liittää mukaan tarjouksesi oppaan ja korttien teosta. Vastaa kyselyymme kaksois- ja monikansalaisuudesta ja sen merkityksestä!
08.7.2024 Kyselyyn voi vastata kaikki, joilla on kaksois- tai monikansalaisuus, jotka ovat oikeutettuja siihen tai jotka harkitsevat sitä. Voit myös vastata kyselyyn vanhempana jolla on lapsia joilla on tai jotka voivat saada kaksois- tai monikansalaisuuden. Vastauksesi ovat meille arvokkaita ja auttavat meitä ymmärtämään kaksois- ja monikansalaisuuden vaikutuksia eri näkökulmista. Familia tekee vaikuttamistyötä, joka edistää kaksois- ja monikansalaisuusasioiden ymmärrystä sekä parantaa monikulttuuristen perheiden ja yksilöiden asemaa yhteiskunnassa. Kysely on anonyymi ja voit vastata suomeksi ja englanniksi. Kyselyyn vastaamiseen menee n. 10-15 minuuttia. Kyselyn jälkeen voit osallistua arvontaan erillisen linkin kautta. Vastanneiden kesken arvotaan 2 kappaletta Mixed-kirjaa, 2 Familian Kokonainen minä -lastenkirjaa ja 2 sateenvarjoa. Familia ry: Aikalisä uusista oppilaaksioton kriteereistä päättämiseen – päätösesityksessä ei ole huomioitu lapsen kielellisiä ja kulttuurisia oikeuksia
18.6.2024 Familia vaatii, että Helsingin kaupunki ottaa aikalisän uusista oppilaaksioton kriteereistä päättämiseen. Helsinki on valmistellut suomenkielisten peruskoulujen kaksikielisen opetuksen pääsykokeiden poistamista ensimmäiselle luokalle haettaessa. Jatkossa kaksikieliseen opetukseen pääsisi kuka tahansa arvonnan kautta. Muutoksen olisi tarkoitus tulla voimaan vuonna 2025. Asiasta ollaan päättämässä tänään tiistaina Helsingin kaupungin kasvatus- ja koulutuslautakunnan suomenkielisessä jaostossa. Ehdotus pääsykokeiden poistamisesta on herättänyt huolta monikielisten lasten vanhemmissa, erityisesti Käpylän koulun kaksikieliseen suomi-espanja- opetukseen tulevien lasten perheissä. Päätöstä on ajettu läpi ilman kunnollista asiantuntijoiden tai vanhempien kuulemista. Päätöstä perustellaan pedagogisin perustein, mutta näissä perusteluissa ei ole otettu huomioon monikielisten lasten kielellisiä ja kulttuurisia oikeuksia. Lue lausunto kokonaisuudessaan tästä. Yhteiskannanotto: rauha tuo vähemmistöille turvaa – vähemmistöjen oikeudet ovat uhattuna konflikteissa
14.6.2024 Ihmisoikeuksien merkitys ja ihmisarvon puolustaminen korostuvat aikana, jolloin epävarmuus ja konfliktit koettelevat kaikkia. 21 kansalaisjärjestöä, me mukaanlukien, otamme kantaa kaikkien niiden puolesta, jotka ovat erityisen haavoittuvaisessa asemassa juuri nyt ja joihin kohdistuu väkivaltaisia toimia:
Kansalaisjärjestöjen tehtävä on luoda ja ylläpitää toivoa silloinkin, kun ympäröivän maailman viesti ei rakenna ymmärrystä ja rauhaa, tai ihmisoikeuksista puhuminen on epäsuosittua. Olemme aina, vahvasti ja periksiantamattomasti rauhan puolella – ja kutsumme kaikki mukaan tähän työhön. Lue yhteiskannanotto kokonaisuudessaan tästä Familia lausunto luonnoksesta valtioneuvoston toimenpideohjelmaksi rasismin torjumisesta ja yhdenvertaisuuden edistämisestä
10.6.24 Yleisenä kommenttina haluamme tuoda esille, että toimenpideohjelma sisältää paljon ylätason asioita, mutta varsinainen konkretia ja riittävät resurssit edistää asioita ovat vähäiset. Toimenpideohjelmaan varattu kuusi miljoonaa euroa on pieni määrä rahaa, kun otetaan huomioon samaan aikaan tapahtuvat leikkaukset järjestöjen valtionavustuksista. Ohjelmassa ei avata tarkemmin, miten tähän varattu summa tulee jakautumaan muuten kuin juutalaisten seurakuntien turvallisuuden edistämisen osalta (400 000 euroa/vuosi). Lisäksi toimenpideohjelman tavoitteet ovat ristiriidassa maahanmuuton ja kansalaisuuden saamisen kiristyksiin, joiden vaikutukset maahan muuttaneisiin ja täällä asuviin ylirajaisiin perheisiin ovat suuret. Lue lausunto kokonaisuudessaan tästä. |
Familia kuuluu Monimuotoiset Perheet -verkostoon. Monimuotoiset perheet -verkosto on kymmenen perhejärjestön yhteistyöverkosto. Monimuotoiset perheet -verkoston tavoitteena on yhteiskunta, jossa perheet ovat yhdenvertaisia ja jokainen perhe voi olla itsestään ylpeä.
LIITY MUKAAN!
Familian jäsenenä olet arvokas osa yhteisöämme. Familiassa edistämme kahden kulttuurin perheiden ja perheen jäsenten hyvinvointia, syrjimättömyyttä ja yhdenvertaisuutta Suomessa. Jäsenenä sinun ja perheesi ääni pääsee kuuluviin palveluiden suunnittelussa sekä mm. monikulttuurisuuteen, monikielisyyteen, maahanmuuttoon ja kotoutumiseen liittyvässä päätöksenteossa. Jäsenenämme pääset myös osallistumaan Familian sääntömääräisiin kokouksiin ja siten kehittämään toimintaamme. |
Toimintaa |
TILAA UUTISKIRJEEMME!
Tilaamalla uutiskirjeen saat sen joka kuukausi suoraan sähköpostiisi. Uutiskirje ilmestyy 10 kertaa vuodessa. |