Millaisia vaikutuksia on sillä, että vanhemmat ovat kotoisin eri maista? Entä millaista on kasvaa kahden kulttuurin perheessä? Mitä vanhempien tulisi ottaa huomioon kaksikulttuurisen lapsen kasvatuksesta? Entäpä mitä ”tavallisten” suomalaisten pitäisi tietää erilaisuudesta, oletuksista ja kahden kulttuurin suomalaisuudesta? Tässä jutussa kahden kulttuurin perheissä kasvaneet nuoret aikuiset kertovat ajatuksistaan ja kokemuksistaan kasvatuksesta, vanhemmuudesta ja kahden kulttuurin suomalaisuudesta. Juttuun on koottu myös nuorten terveisiä, neuvoja ja vinkkejä kahden kulttuurin nuorille ja heidän vanhemmilleen. Tämä juttu on myös viimeinen osa kuusiosaista artikkelikokonaisuutta, jossa ollaan käsitelty vuonna 2015 järjestetyn "Kahden kulttuurin kasvatit" Duo nettiteemaryhmän antia. Oli antoisaa ja äärimmäisen mielenkiintoista olla mukana ryhmän toteuttamisessa ja saada siten ainutlaatuinen kurkistus näiden upeiden kahden kulttuurin nuorten arkeen. (Hanna Kinnunen, Familia ry) ”Moniarvoisuus on suuri rikkaus ja meitä ihmisiä mahtuu joka soppeen.” Monessa mielessä kahden kulttuurin kasvatit ovat kuin ketkä tahansa suomalaiset lapset ja nuoret. Kahden kulttuurin perheessä varttumiseen liittyy kuitenkin myös kokemuksia ja kysymyksiä, jotka eivät kosketa samalla tavalla kantasuomalaisissa perheissä arkeaan eläviä henkilöitä. ”Tavallisen” suomalaisen, kuten kahden kulttuurin kasvatin ystävän, naapurin tai vaikkapa opettajan voikin joskus olla vaikea hahmottaa, mitä kaksikulttuurisuus tai kahden kulttuurin kasvattina varttuminen oikeastaan merkitsee. Aina kahden kulttuurin kasvatin vanhemmallekaan ei ole helppoa ymmärtää, millaisia asioita kaksikulttuurinen lapsi ja nuori joutuu käsittelemään varttuessaan. Olemmekin keränneet tähän artikkeliin ajatuksia, joita keväällä 2015 järjestämässämme teemaryhmässä mukana olleet kahden kulttuurin kasvatit halusivat välittää kokemuksestaan kahden kulttuurin välissä kasvamisen kysymyksiä pohtiville. Mukana ovat terveiset niin varttuvalle kahden kulttuurin kasvatille, kahden kulttuurin kasvattien vanhemmille kuin myös ”tavallisille” suomalaisille. Teini-ikäiselle kahden kulttuurin kasvatille eräs teemaryhmäläisistämme halusi lähettää seuraavan rohkaisevan viestin: Teini-ikä voi olla haastavaa, kun haluaa olla samanlainen kuin kaikki muut. Mutta me ollaan kaikki erilaisia, nekin joiden vanhemmat tulevat samasta kulttuurista. Muista että sun identiteettisi on rikas ja voit tuoda näkökulmia sen kautta yleiseen keskusteluun. Olet myös paljon muuta kuin etninen taustasi. Ota selvää molemmista kulttuureista pelottomasti, laajenna tietämystäsi. Älä pelkää tutkia arvomaailmaasi ja haastaa niitä käsityksiä ja arvoja joita vanhempasi omaavat. Älä pelkää omistaa omaa ääntäsi, olet arvokas. Älä lankea ennakkoluuloisiin stereotypioihin, vaikka kaikilla meillä on ennakkoluuloja, vaan kyseenalaista ja haasta itsesi kun huomaat lankeavasi siihen. Tässä taas muutama tärkeä ajatus Suomessa asuville kahden kulttuurin kasvattien vanhemmille ja niille kahden kulttuurin pariskunnille, jotka suunnittelevat perheen perustamista. Antakaa lapsellenne mahdollisuus tutustua molempiin kulttuureihin ja antakaa lapsenne olla kaksikielinen. Se luultavasti helpottaa identiteettikriisiä minkä lähes jokainen meistä kokee. Varautukaa siihen, että lapsenne kokee syrjintää, koulukiusaamista ja rasismia opettamalla ja valistamalla siihen. Kasvattakaa lapsestanne vahva ja tiedostava. Kaksikulttuurisuus on rikkaus, eikä siinä ole itsessään mitään negatiivista. Negatiivisuus tulee ulkopuolelta, ja sitä vastaan on kamppailtava vaikka aina ei jaksaisi. ”Tavallista” suomalaista kahden kulttuurin kasvatit halusivat rohkaista kohtaamaan erilaisuutta avoimin mielin. Olet yksilö, sinäkin varmasti kuten kaikki ihmiset koet erilaisuuden tunteita. Haasta itsesi ja käsityksesi äläkä tuomitse kanssa ihmisiäsi, siten et tuomitse myös itseäsikään niin ankarasti. Ole empaattinen, avarakatseinen ja tiedosta että vain kysymällä ja oppimalla voit haastaa omia ennakkoluulojasi. Lopuksi vielä muutama ajatus siitä, minkälaista tulevaisuuden Suomea kahden kulttuurin kasvatit toivovat. Ollaan osa tätä yhteiskuntaa ja suomalaisuutta, toivon että suomalaisuuden käsite laajenisi että meitäkin kuunneltaisiin enemmän. Kaksikulttuuriset suomalaiset tytöt ja pojat harvemmin näkyvät esim. mediassa mitenkään. Olemme näkymätön osa tätä kansaa ja ääntämme harvemmin kuulee. Kun rasismi Suomessa lisääntyy, haluan itse olla mukana lisäämässä tietoa ja ymmärrystä eri kulttuureista, ja vastustaa rasismia lisäämällä kulttuurienvälistä vuoropuhelua. Duo Äiti & vauva -ryhmä Helsingin Kampissa on juuri päättynyt ja vapaaehtoiset Elli Koskivirta, 26, ja Linda Savonen, 30, keräilevät tavaroita kokoon. Lattialla konttaa Ellin tytär Amina, 10 kk, ja Lindan sylissä nukkuu tyytyväisenä poika Yasser, 8 kk. Elli ja Linda ovat ohjanneet yhdessä Äiti & vauva -ryhmää Familian tiloissa Kotolassa kahdeksan viikon ajan. Ryhmässä kahden kulttuurin perheiden äidit vauvoineen kokoontuvat kerran viikossa juttelemaan kaksikulttuurisen arjen kysymyksistä. Elli on kotoisin Joensuusta, mutta asuu nykyään pääkaupunkiseudulla nigerialaisen avopuolisonsa kanssa. Ammatiltaan Elli on sosionomi, mutta tällä hetkellä hän on äitiysvapaalla. Sosionomitausta sekä äitiysvapaan tuoma ylimääräinen aika ovatkin yhtenä tärkeänä syynä siihen, miksi Elli on alun perin kiinnostunut Duo vapaaehtoistoiminnasta. Myös Linda on parhaillaan äitiysvapaalla. Työssään hän toimii kouluttajana maahanmuuttajien kotoutumiskursseilla. Lindan perheeseen kuuluu Yasserin lisäksi egyptiläinen puoliso. Linda ja Elli ovat tavanneet ensimmäisen kerran Duo vanhempainvalmennustapaamisessa, johon he osallistuivat odottaessaan esikoisiaan. Aminan synnyttyä Elli halusi osallistua Duo Äiti & vauva -ryhmään, mutta olemassa olevaan ryhmään ei enää mahtunut. Niinpä hän päätti ryhtyä itse vapaaehtoiseksi ohjaajaksi, jotta uusi ryhmä voitiin perustaa. Ystävykset tapasivat uudestaan, kun Linda oli osallistujana Ellin ohjaamassa ryhmässä. Ensimmäisen Äiti & vauva -ryhmän päättymisen jälkeen Linda ja Elli halusivat molemmat jatkaa mukavaa toimintaa, ja päättivät ohjata seuraavan ryhmän yhdessä. Ryhmä, johon osallistuin keväällä, oli itselleni tosi tärkeä, ja ryhmä hitsautui hienosti yhteen. Ryhdyin vapaaehtoiseksi ohjaajaksi, koska halusin olla mukana luomassa muillekin mahdollisuutta samanlaiseen kokemukseen. ”Ryhmä, johon osallistuin keväällä, oli itselleni tosi tärkeä, ja ryhmä hitsautui hienosti yhteen. Ryhdyin vapaaehtoiseksi ohjaajaksi, koska halusin olla mukana luomassa muillekin mahdollisuutta samanlaiseen kokemukseen”, Linda kertoo. ”Muualla on niin vähissä ne mahdollisuudet ja paikat, missä näistä kahden kulttuurin asioista voisi keskustella”, Elli jatkaa. Molemmat toteavat, että vapaaehtoiseksi ryhtymisen taustalla on varmasti ollut myös oma halu saada vertaistukea kahden kulttuurin vauvaperheen kysymyksissä, sekä se, että ryhmän ohjaaminen sopii omaan luonteeseen ja persoonaan. Sekä Elli että Linda ovat kokeneet tärkeäksi sen, että vertaistoiminnan taustalla on Duon erityisosaaminen kahden kulttuurin perheiden kysymyksissä. Tämä antaa vapaaehtoisillekin mahdollisuuden reflektoida arjen asioita tiedon ja erilaisten materiaalien pohjalta. ”Täällä keskustellaan syvällisesti yhteiskunnallisistakin aiheista, tutkimustiedosta sekä ilmiöistä jokaisen perheen henkilökohtaisen kokemuksen taustalla. Samalla tutustuu ihmisiin, jotka ovat kiinnostuneita samoista asioista”, Linda toteaa. Esimerkkinä tästä he mainitsevat Äiti & vauva -ryhmässä käydyn keskustelun lasten nimistä: ”Kun minä ja mieheni annoimme lapsellemme nimeksi Amina, tottakai sitä miettii miten nimi vaikuttaa esimerkiksi lapsen identiteettiin. Ryhmän keskusteluissa on mahdollista irtautua näistä omista kokemuksista yleisemmälle tasolle. On monenlaisia asioita ja tilanteita, joita joku toinen ei voi ymmärtää, jos ei itse elä kahden kulttuurin perheessä samojen kysymysten keskellä”, Elli pohtii. Molemmat vapaaehtoiset ajattelevat, että vapaaehtoistoiminnasta voi olla itselle hyötyä myös ammatillisesti ja omassa työssä. Ryhmänohjaamisen myötä oppii ymmärtämään perheiden moninaisuutta ja erilaisia tilanteita entistä paremmin. ”Minulle on tärkeää myös se, että vapaaehtoistoimintani myötä lapseni saa olla tekemisissä toisten lasten kanssa, joilla on saman tyyppinen perhetausta”, Elli lisää. ”On monenlaisia asioita ja tilanteita, joita joku toinen ei voi ymmärtää, jos ei itse elä kahden kulttuurin perheessä samojen kysymysten keskellä.” Ellin ja Lindan mielestä tärkeää on ollut järjestön hyvä tunnelma: ”Familiaan ja Kotolaan on helppo tulla, täällä on aina hyvä ilmapiiri ja tuntee olonsa tervetulleeksi.” Mieleen heillä on jäänyt myös yhden ryhmän osallistujan palaute: ”Hän kertoi, että viikon aikana ei jaksaisi aina lähteä minnekään, mutta tänne ryhmään aina jaksaa tulla, saa tulla sellaisena kun on. Koemme, että olemme silloin ohjaajina onnistuneet”. Yksittäisten ihmisten saaman hyödyn lisäksi Linda ja Elli kokevat vapaaehtoistoiminnallaan olevan myös yhteiskunnallista merkitystä. ”Kun rasismi Suomessa lisääntyy, haluan itse olla mukana lisäämässä tietoa ja ymmärrystä eri kulttuureista, ja vastustaa rasismia lisäämällä kulttuurienvälistä vuoropuhelua”, Linda kertoo. Vapaaehtoistoiminnan kautta voi monesti löytyä myös uusia ystäviä, kuten Lindan ja Ellin kohdalla on käynyt. ”Yksi tämän toiminnan parhaita puolia on, että olemme ystävystyneet Lindan kanssa. Nyt minulla on ystävä, johon voi olla yhteydessä näissä kahden kulttuurin asioissa ja tavata ihan muutenkin. Aikaisemmin minulla ei ollut täällä lähiseudulla sellaisia ystäviä, joilla olisi ollut tämä sama elämäntilanne”, Elli selittää. Kohta vuoden ikäiset kaverukset Amina ja Yasser leikkivät lattialla. Kun Elliltä ja Lindalta kysyy tulevaisuuden suunnitelmia vapaaehtoistoiminnan saralla, he katsovat toisiaan: ”Meidän pitää ehkä tehdä uudet vauvat, että voidaan jatkaa tätä Äiti & vauva -ryhmien vetämistä!” Linda ja Elli vitsailevat nauraen keskenään.
(Tuuli Shinyella, Duo) Kaksikulttuurisen lapsen voi olla toisinaan vaikeaa löytää suomalaisesta lastenkirjallisuudesta hänen omaan perhearkeensa, kokemuksiinsa ja identiteettinsä liittyviä samaistumisen kohteita. Toisaaltahan kaksikulttuuriset lapset ovat kuin ketkä tahansa suomalaiset lapset, mutta toisaalta heidän maailmaansa kuuluu myös paljon muuta. Uudempien suomalaisten lastenkirjojen kuvituksesta voi helposti löytää monen näköisiä monikulttuurisia hahmoja, mutta tarinan päähenkilöinä heitä löytää vain kourallisen. Suomeen muuttaneista tai adoptoiduista lapsista kerrotaan joissakin lastenkirjoissa, mutta näihin tarinoihin ei kaikilta osin samaistu Suomessa syntynyt suomen kieltä äidinkielenään puhuva lapsi. Miksi on niin tärkeää, että lastenkirjallisuudessa olisi edustettuna kaikenlaisia lapsia perheineen?
Lastenkirjallisuudella on ajateltu olevan monia tehtäviä. Ensinnäkin kirjat kasvattavat lapsen mielikuvitusta, kutsuvat oppimaan, tarjoavat esteettistä mielihyvää sekä tukevat kasvua, kehitystä ja kielen oppimista. Toisaalta kirjallisuus myös sosiaalistaa lapsia yhteiskunnan jäseniksi, kansalaisiksi ja maailmankansalaisiksi. (Rastas 2013a.) Kirjallisuuden voi ajatella antavat lapsille sekä avaimet että ikkunan maailmaan – avaimet maailman ymmärtämiseen ja sen rakentamiseen, toisaalta ikkunan siihen miltä maailma näyttää. Ei siis ole lainkaan yhdentekevää, minkälainen maisema kirjan ikkunasta lapselle avautuu ja minkälaiset avaimet kirjallisuus hänelle ojentaa. Suomalainen lastenkirjallisuus on reagoinut melko hitaasti nykypäivän suomalaisten lasten entistä monikulttuurisempaan, monietnisempään ja ylirajaisempaan todellisuuteen. Lastenkirjallisuus voi kuitenkin omalta osaltaan olla tukemassa lasten keskinäistä tasa-arvoa ja myönteisen minäkuvan rakentumista. On tärkeää nostaa esiin kysymyksiä siitä, miten lastenkirjallisuus esittää suomalaisen yhteiskunnan monikulttuurisuutta, löytävätkö kaikki lapset kirjoista ”itsensä näköisiä” lapsia ja miten lastenkirjallisuus kuvaa toisia maita ja kulttuureja. Lapsilukijan kannalta olisi myös tärkeää, että lastenkirjallisuudesta löytyy uusia teemoja, joita yhä useampi suomalainen lapsi pohtii: monikielisyys, siteet muissa maissa asuviin sukulaisiin, juurien etsiminen, kulttuurierojen kanssa eläminen ja arkipäivän rasismi. (Rastas 2013a). Suomalaisissa monikulttuurisuutta käsittelevissä lastenkirjoissa korostuvat jostain syystä adoptiolapsista kertovat kirjat. On tärkeää, että adoptiolapset löytävät lastenkirjallisuudesta itsensä kaltaisia henkilöhahmoja, ja monet muutkin monikulttuuriset lapset voivat varmasti samaistua moniin kirjojen adoptoitujen hahmojen kokemuksiin. Se, että lastenkirjojen maailmassa suurin osa monikulttuurisista tai etnisesti valtaväestöstä poikkeavista hahmoista näyttäisi olevan adoptoituja, antaa kuitenkin todellisuudesta vääristyneen kuvan. Suomalaisiin lastenkirjoihin kaivataankin esimerkiksi tarinoita elämästä ei-valkoisten vanhempien (tai vanhemman) kanssa, sukulaisista muissa maissa sekä Suomessa olevien maahanmuuttajayhteisöjen arkisista asioista. (Rastas 2013b.) Myös monikielisyys on teema, jota suomalaiseen lastenkirjallisuuteen kaivataan lisää. Parhaimmillaan monikielisyyttä esiintuova lastenkirjallisuus saisi yksikieliset lapset herkistymään monikielistä arkea elävien ystäviensä tilanteelle ja monikieliset lapset voisivat löytää kirjojen tarinoista samaistumisen mahdollisuuksia. Lastenkirjallisuudella on siis mahdollisuus tehdä monikulttuurisuuden ohella monikielisyydestä näkyvää, hyväksyttävää ja arkipäiväistä. (Latomaa 2013.) Monikulttuurisuus lastenkirjallisuudessa (tai yhtälailla lastenohjelmissa sekä lasten peleissä ja sovelluksissa) ei ole suinkaan vain monikulttuurisia lapsia varten. Monikulttuurisessa ja monietnisessä Suomessa jokainen lapsi kohtaa ja joutuu käsittelemään asioita, jotka ovat henkilökohtaisia monille monikulttuurisille lapsille. Tarinat esimerkiksi adoptiosta, toiseen maahan muuttamisesta, sodasta, pakolaisuudesta tai rasismista antavat näkökulmia ja keskustelunherättäjiä aiheista, joita kaveripiiri, media ja kasvuympäristö tuovat joka tapauksessa kaikkien lasten tietoisuuteen. (Rastas 2013b.) (Tuuli Shinyella, Duo) Lähteet:
Kaikki artikkelit teoksessa Rastas, Anna (toim.) (2013): Kaikille lapsille. Lastenkirjallisuus liikkuvassa, monikulttuurisessa maailmassa. Suomalaisen kirjallisuuden seura, Helsinki. Kahden kulttuurin perheessä kasvaneiden suomalaisten juuret ovat kahdessa maassa. Vanhempien välittämät muistot, tavat, arvot ja asenteet ovat muodostaneet pohjan identiteetin rakentumiselle, mutta identiteetti ja minuus rakentuvat ennen kaikkea henkilökohtaisten kokemusten varaan. Kahden kulttuurin suomalaiset eivät ole puoliksi sitä ja puoliksi tätä, vaan jokaisella on oma suhteensa vanhempiensa kotimaihin, kulttuureihin ja kokemuksiin. Tässä artikkelissa kerrotaan kaksikulttuuristen nuorten aikuisten ajatuksista kaksikulttuurisuuden merkityksestä aikuisuudessa. Artikkeli perustuu raporttiin, joka liittyy vuonna 2015 järjestettyyn "Kahden kulttuurin kasvatit" Duo nettiteemaryhmään kahden kulttuurin suomalaisille nuorille. (Hanna Kinnunen, Duo) Kaksikulttuuristen nuorten aikuisten ajatuksia kaksikulttuurisuuden merkityksestä nykyhetkessä Kaksikulttuurisuuden vaikutus nykyisin - sitä ei erityisemmin ajattele päivittäisessä arjessaan, mutta silti se vaikuttaa elämän osa-alueilla tavalla tai toisella. Aikuiseksi kasvaminen ja siihen liittyvä omasta tiestä päättäminen voi tarkoittaa kahden kulttuurin kasvatille niin jommankumman kulttuuritaustan ja elämänkatsomuksen valitsemista, kummankin sopuisaa rinnakkaiseloa, kuin myös jotain aivan muuta kuin mitä kahden kulttuurin kasvatti on perinyt vanhemmiltaan. Identiteetti ei kuitenkaan koskaan ole valmis, vaan se muuttuu ja rakentuu läpi elämän kokemusten myötä. Moni nuori aikuinen kertookin pohtivansa kuulumiseensa ja kulttuuriperintöönsä liittyviä kysymyksiä edelleen. Samalla monen katse on kääntynyt tulevaisuuteen. Se on ehkä suurin kysymys itselleni tällä hetkellä - miten miellän suhteeni äitini kotimaahan ja kulttuuriin. Kuinka paljon haluan ja kykenen olemaan "sisällä" ja millaisen suhteen haluaisin jatkoa ajatellen sukulaisiini ja äitini kotimaahan kehittää? Minulla ei ole vieläkään näihin kysymyksiin mitään selkeää vastausta. Jos käsitys omasta paikasta ja vanhemmilta saadusta kulttuuriperinnöstä on epäselvä, voi kysymys kulttuuriperinnön välittämisestä tuleville lapsille tuottaa hankaluuksia (Ceginskas 2013, 123). Kysymykset siitä, millaisista palasista oma identiteetti koostuukaan ja miten siirtää palasia omasta kulttuuristaan tulevalle jälkikasvulleen mietityttävätkin monia. Kaikille oman paikan löytäminen suomalaisen valtakulttuurin ja perheen toisen kulttuurin välillä ei aikuisenakaan ole helppoa. Joillekin ongelmia tuovat erityisesti lähiomaisten toiveiden ja arvomaailmojen ristiriidat, toisille taas elämä kulttuurien välissä on hankalaa pikemminkin lähiperheen ulkopuolisten henkilöiden odotusten ja asenteiden vuoksi. Suhteeni kaksikulttuuriseen identiteettiini on nyt kun asiaa tarkemmin mietin aika olematon tällä hetkellä. En tunne paremmin ketään somalialaista oman äitini lisäksi, enkä ole ollut yhteydessä sen puolen serkkuihini. Haluaisin muuttaa asian, mutta osittain minua pelottaa, että minut tuomitaan koska olen länsimaalainen nainen. Niin hassua kuin se onkin. Täällä minut voidaan tuomita vain ihonvärini perusteella. Hankala juttu. Hankala asema. Välillä tuottaa tuskaa löytää kulttuurillista identiteettiään, kun suomalaisuuden käsite ei tunnu vieläkään ylettyvän ruskeaan tyttöön. Joskus vaikeistakin identiteettiin liittyvistä kysymyksistä huolimatta kahden kulttuurin tausta näyttäytyy kuitenkin nuorille aikuisille pääsääntöisesti ylpeyden aiheena: ”En koskaan suostu suomalaisille tai muillekaan häpeilemään somalitaustaani - olen myös siitä kulttuuristani ylpeä, vaikken aina koe kuuluvani siihen täysin.” ”Kaikki erilaisia, kaikki samanarvoisia” Nykyhetkessä kaksikulttuurisuuden koetaan näkyvän toisaalta monessakin asiassa, toisaalta monessa taas ei juuri laisinkaan. Usein kaksikulttuuriset nuoret aikuiset kokevat taustansa tulevan esille erityisesti persoonallisuudessaan, maailmankuvassaan ja arvomaailmassaan. Monesti he korostavat kahden kulttuurin perheessä varttumisen kasvattaneen ymmärtämään ja arvostamaan erilaisuutta. Monikulttuurisuuteen, rasismiin ja tasa-arvoon liittyvät kysymykset ovatkin monen sydäntä lähellä. Kaikki erilaisia, kaikki saman arvoisia. Olen herkemmin kokenut empatiaa ihmisiä kohtaan joilla asiat ovat huonommin kuin minulla, tai jotka ovat normista poikkeavia, ystäväni koostuvat värikkäästä joukosta erilaisia maailmankatsomuksia, seksuaalisia suuntautumisia, feministejä, hippejä, vammaisia. Kaksikulttuurisuus vaikuttaa silleen, että me puhutaan tosi paljon monikulttuurisuudesta ja maahanmuuttoon liittyvistä debateista ja mietitään näitä asioita. Kaksikulttuurisen taustan mukanaan tuomat kokemukset, kielitaito ja kulttuurientuntemus heijastuvat myös monen kahden kulttuurin kasvatin haaveisiin ja tulevaisuuden suunnitelmiin, kuten opiskelupaikan ja ammatin valintaan. Kahden kulttuurin taustan kerrotaan vaikuttavan myös siihen, missä ja millaisessa ympäristössä tulevaisuudessa haluttaisiin elää. Maailma ja sen moninaisuus tuntuukin houkuttavan kahden kulttuurin kasvatteja. Elämänvalintoihini kaksikulttuurisuus on vaikuttanut niin, että päädyin opiskelemaan sitä alaa, josta viime vuonna valmistuinkin, osittain kaksikulttuurisuuteni myötä. Lisäksi hain opiskelemaan englanninkieliselle linjalle juurikin siksi, koska ryhmä olisi kansainvälinen. (Duo)
Lähteet:
Miten lapsen identiteetti rakentuu kun vanhemmat tulevat eri maista ja kulttuureista? Tuleeko lapsesta automaattisesti 50% + 50% vai onko kahden kulttuurin lapsi enemmän kuin osiensa summa? Kuinka kulttuurista ja maasta, jossa ei koskaan ole vieraillut, voi tulla osa omaa identiteettiä ja voiko tai täytyykö sen vastata todelisuutta? Muun muassa näitä kysymyksiä miettii Mina Iranta elokuussa ilmestyvässä kirjassaan "Iran. Isoäidin maa". Kirja on matkakertomus omille juurille, maahan, joka on ollut osa itseä jo kauan ennen kun siellä on ensimmäisen kerran vieraillut. Myös Jani Toivolalta ilmestyy syksyllä aiheeseen liittyvä kirja "Musta tulee isona valkoinen". Lisätietoa: Kun keskustellaan kahden kulttuurin perheistä, nousevat niin sanotut kulttuurierot usein nopeasti esiin. Monesti erityisesti ”vieraiden” kulttuurien tavat, arvot tai normit näyttäytyvät näissä keskusteluissa ongelmien tai kulttuurien törmäysten kautta. ”Oma” kulttuuri taas nähdään silloin neutraalina ja oletusarvoisena tapana nähdä maailma, johon ”vieraan” kulttuurin piirteitä verrataan. Joskus on kuitenkin hyvä kääntää katse ”vieraan” sijasta oman kulttuurin tuttuun ja totuttuun. Oma kulttuuri tulee usein itselle näkyväksi vasta kohtaamisissa erilaisista kulttuuritaustoista tulevien ihmisten kanssa, ja elämä kahden kulttuurin parisuhteessa tai perheessä antaa tähän loputtomasti mahdollisuuksia. Suvi Jaakkola kirjoittaa huhtikuussa 2016 ilmestyneessä AntroBlogin artikkelissa ”Suomiko maailman paras maa olla äiti?” suomalaisesta äitiyden kulttuurista antropologin silmin. Hän näkee suomalaisessa äitiyskulttuurissa muutaman perusteellisen valuvian, joiden takia erityisesti äitiyteen sopeutuminen voi Suomessa olla erityisen vaikeaa: äitiyden luonne yksilösuorituksena, sekä sosiaalisen tuen takaavien perinteiden puute. Jaakkolan mukaan monissa ei-länsimaisissa kulttuureissa syntymää välittömästi seuraavaa ajanjaksoa pidetään aikana, jolloin äiti on erityisen haavoittuvainen. Monissa kulttuureissa äitiä ei jätetä hetkeksikään yksin, vaan häntä piirittävät läheisimmät naissukulaiset, jotka hoivaavat niin vauvaa kuin äitiäkin. Myös Suomessa synnytystä seuraa erityinen lepojakso eli äitiysloma. Merkittävänä erona kuitenkin on, että useimmat suomalaisäidit viettävät tämän jakson pääosin yksin kotona vauvansa kanssa. Kahdenkeskinen aika vauvan kanssa voi olla ihanaa, mutta altistaa sille, että äiti voi jäädä epävarmuuden ja luonnollisen tottumattomuuden kanssa yksin. Suuressa osassa maailmaa äidin uskotaan tarvitsevan tukea lähisukulaisiltaan synnytyksen jälkeen, jotta tämän henkinen tasapaino säilyisi. Onkin syytä pohtia, miksi Suomi olisi tässä poikkeus, Jaakkola toteaa.
Monissa länsimaissa vain vanhemmat osallistuvat jälkikasvunsa hoitamiseen ja kasvattamiseen. Vanhempien täysi vastuu on maailmanlaajuisesti ajatellen erikoinen kulttuurinen piirre ja tilanne. Monissa ei-länsimaisissa kulttuureissa vastuu lapsista jaetaan usean henkilön kesken heti syntymästä lähtien. Suomi kuuluu maihin, joissa äitiys on pitkälti yksilösuoritus. Suomalaisessa kulttuurissa on tapana ajatella, että jokainen kantaa vastuun omista lapsistaan, Jaakkola kirjoittaa. Äitien ohella myös isät voivat Suomessa tuntea jäävänsä vanhemmuuden kysymysten kanssa yksin. Vuoden 2012 Perhebarometrissa kartoitettiin kahden kulttuurin perheiden tilannetta Suomessa. Yksi tutkimustuloksista oli, että isyys kaksikulttuurisissa perheissä kaipaa erityistä tukea. Kahden kulttuurin perheiden miehet ovat naisia tyytymättömämpiä vanhemmuuteensa. Tätä eroa miesten ja naisten välillä ei löydy vastaavasta suomalaisesta aviollisesta väestöstä. Perhebarometrissa arvellaan, että ehkä miesten on vaikeampaa ottaa tilaa isinä liitossa, jos vaimo ”omii” lapsen itselleen tai naisten yhteisölle noudattaen omasta taustakulttuuristaan mahdollisesti tuttua mallia. Suvi Jaakkolan tekstin perusteella on kuitenkin myös syytä pohtia, minkälaisen roolin suomalainen äitiyden kulttuuri jättää isälle. Jaakkola toteaa, että suomalaisessa äitiydessä valloillaan oleva yksin pärjäämisen kulttuuri ja monien perheiden vähäiset siteet sukulaisiin sivuuttavat lähes täysin äitiyden vahvistumiselle tärkeät sosiaaliset siteet. Suomessa lapsen isä onkin äidin pääasiallinen sosiaalisen tuen ja avun lähde, ja isän odotetaan osallistuvan tasavertaisesti vauvan hoitoon ja perheen arkeen. Käytännössä tämä ei kuitenkaan usein edes ole mahdollista, sillä äidin äitiysloman aikana isät käyvät useimmiten töissä. Töistä tullessaan isät ovat väsyneitä eikä heillä välttämättä ole energiaa kuunnella vaimon vauvahuolia. Tilastojen mukaan miehet paiskivat entistä enemmän töitä etenkin raskausaikana eikä isyyslomallakaan malteta olla pitkään, Jaakkola kertoo. Tässä valossa ei ole yllättävää, että myös isyys kaipaa kahden kulttuurin perheissä erityistä tukea. Etenkin sellaisissa kahden kulttuurin perheissä, joissa äiti on suomalainen ja isä kotoisin jostakin länsimaiseen kulttuuriin verrattuna yhteisöllisemmästä kulttuurista, voi vauva-aika olla erityisen hämmentävää. Jos isän kokemukset perustuvat perheyhteisöön ja kulttuuriin, jossa uuden äidin tukena on ilman erillistä pyytämistä runsaasti sukulaisia, saattavat suomalaisen kulttuurin antama isän rooli sekä suomalaisen puolison odotukset tuoretta isää kohtaan yllättää. Toisaalta sellaisissa kahden kulttuurin perheissä, joissa äiti on kasvanut jossakin yhteisöllisessä kulttuurissa, saattaa äitiys Suomessa tuntua todella yksinäiseltä. Tilannetta ei helpota se, että kahden kulttuurin perheiden tukiverkot ovat jo lähtökohtaisesti tavallista pienemmät, sillä toisen puolen isovanhemmat ja muu suku asuvat useimmiten jossain toisessa maassa. Näyttäisikin siltä, että vanhemmuus yksilösuorituksena luo Suomessa suuret paineet sekä äideille että isille. Äitien odotetaan olevan kaikkivoipaisia yksin pärjääjiä, jotka muutaman päivän synnytyssairaalassa oleilun jälkeen ovat valmiita vanhempia. Uusien isien osaksi taas jää äidin tukeminen – tehtävä, johon monissa muissa kulttuureissa osallistuu yhden sijasta monia vanhemmuudessa ja vauvan hoidossa jo kokeneita sukulaisia ja läheisiä. Kahden kulttuurin perheissä oman erityishaasteensa luo se, että puolisot ovat kasvaneet eri kulttuurien ja erilaisten vanhemmuuden mallien keskellä. Ulkomaalaistaustaisella vanhemmalla, oli hän sitten isä tai äiti, ei ole omasta taustastaan katsottuna roolimallia suomalaisen yhteiskunnan, kulttuurin ja puolison odotuksia vastaavalle vanhemmuudelle. Siksi vanhemmuuteen Suomessa voi olla vaikeaa sopeutua ja siihen tarvitaan tukea. Yhdistämällä molempien puolisoiden näkemyksiä ja toimivia kulttuurisia roolimalleja sekä luomalla yhdessä uusia tapoja voivat kahden kulttuurin parit luoda niin sanotun kolmannen kulttuurin oman vanhemmuutensa pohjaksi. Vanhemmuuteen liittyviä erityiskysymyksiä varten on Duossa kehitetty oma Duo vanhempainvalmennus kahden kulttuurin perheille. Lisäksi Duo tarjoaa mahdollisuuksia vertaistukeen saman elämäntilanteen jakavien ihmisten kanssa esim. Duo Äiti & vauva -ryhmissä. (Tuuli Shinyella, Duo) Lähteet: • Suvi Jaakkola: Suomiko maailman paras maa olla äiti? AntroBlogi 11.4.2016 • Lassi Lainiala & Minna Säävälä: Rikkautta, rakkautta ja ristiriitoja. Suomalaisten solmimat kaksikulttuuriset avioliitot Perhebarometri 2012. Rasismi ei kosketa pelkästään maahanmuuttajataustaisia tai Suomeen adoptoituja lapsia, vaan rasismi kohdistuu usein myös kahden kulttuurin suomalaisnuoriin ja -lapsiin. Kahden kulttuurin perheiden lapset joutuvat joskus todistamaan myös vanhempiinsa kohdistuvaa rasistista käytöstä. On myös niin, etteivät vain rasistisen käytöksen kohteeksi joutuneet lapset ja nuoret ole rasismin uhreja, vaan rasismi vaikuttaa kielteisesti kaikkien lasten, nuorten ja aikuisten hyvinvointiin. Tässä artikkelissa ääneen pääsevät Duon teemaryhmään osallistuneet nuoret, joista kaikki olivat kokeneet suoraa ja välillistä rasismia lapsuudessaan ja nuoruudessaan. Artikkeli perustuu raporttiin, joka liittyy keväällä 2015 järjestettyyn "Kahden kulttuurin kasvatit" Duo nettiteemaryhmään kahden kulttuurin suomalaisille nuorille. (Hanna Kinnunen, Duo) ”Olen kokenut tietenkin rasismia.” Moni nuori kahden kulttuurin kasvatti kertoo joutuneensa kohtaamaan rasismia. Heistä useat mainitsevat rasismin itsestään selvyytenä, suomalaiseen arkeen luonnollisesti kuuluvana asiana: ”Olen kokenut tietenkin rasismia (hiekkaneekeri, ählämi, neekeri yms. huutelua).” Kaksikulttuuristen lasten ja nuorten rasismikokemuksissa on kyse paitsi kiusaamisesta ja suorasta vihapuheesta, mutta myös katseista, tahattomista sanoista ja ennakko-oletuksista. Joskus taas kokemukset ovat seurausta periaatteessa hyvää tarkoittavista, mutta kuitenkin erilaiseksi merkitsevistä toiminnoista. Jotkut kertovat myös käänteisen rasismin kokemuksista. Rasististen tekojen ja sanojen takana kerrotaan olleen niin oman kasvuympäristön lapsia ja nuoria kuin myös aikuisia satunnaisista vastaantulijoista viranomaisiin, opettajiin ja jopa omiin sukulaisiin. ”Harvemmin suoraa rasismia, mutta piilorasismia, semmosia alitajuisia heittoja saa välillä kuulla. Ja outoja oletuksia.” Monet kuitenkin myös kertovat säästyneensä rasismilta ja kokeneensa pääsääntöisesti positiivisia asioita. Riippuukin esimerkiksi lapsen ja nuoren asuinpaikkakunnasta ja koulusta, missä määrin hän joutuu kohtaamaan rasismia. Myös tietyt kulttuuri- tai kansallisuusyhdistelmät tuntuvat olevan Suomessa hyväksytympiä kuin toiset (Harinen & Ronkainen 2003, 314). Erilaisissa kokemuksissa voi osaltaan olla kyse siitäkin, että yksilöt käsittelevät kokemuksiaan eri tavoin. Toiselle merkityksetön lausahdus saattaa satuttaa toista syvästi. ”Mä säästyin yläasteella aikalailla kaikelta rasismilta, koska koulussamme iso osa ns. suosituista oli osittain maahanmuuttajataustaisia." Kahden kulttuurin kasvatit voivat joutua rasismin ja ennakkoluulojen uhreiksi myös välillisesti esimerkiksi kavereihin, vanhempiin tai vanhemman kotimaasta lähtöisin oleviin henkilöihin kohdistuvan rasismin kautta. Esimerkiksi se, että joutuu todistamaan vanhempaansa kohdistuvaa rasismia, on lapselle ja nuorelle kipeä kokemus, joka jättää syvät arvet. Yhtä tuskallista on joutua vakuuttamaan, että oma vanhempi on kunnollinen työssäkäyvä kansalainen, eikä sosiaalitoimiston asiakas tai ”tietyn ammattiryhmän edustaja”. Myös se loukkaa ja tekee varovaiseksi, jos joutuu alituiseen oikomaan vanhemman kulttuuriin liittyviä ennakkoluuloja ja oletuksia. ”Kun olen ollut julkisissa liikennevälineissä äidin kanssa olen pelännyt äitini puolesta. Teininä tunsin tarvetta suojella äitiä busseissa, "hei mä oon tän hunnutetun naisen tytär, se on ihan normaali hyvä ihminen" mietin päässäni katsellen hermostuneena ympärilleni oliko joku humalassa tai katseliko meitä vihaisen näköisenä.” Kahden kulttuurin kasvattien kertomuksissa rasismikokemukset sijoittuvat erityisesti lapsuuteen ja nuoruuteen. Vaikka moni toteaakin kääntäneensä kokemuksensa voimavaroikseen viimeistään aikuisuudessa (Rastas 2007), jättää lapsuudessa ja nuoruudessa koettu rasismi silti läpi elämän vaikuttavat jäljet (Perho & Godoy 2009, 132). Toiseuden ja ulkopuolisuuden tunteet kuuluvat edelleen liian monen lapsen ja nuoren elämään, ja siihen voi jokainen osaltaan vaikuttaa. Kuka on suomalainen? Kuka saa olla suomalainen? Saako olla muutakin kuin suomalainen? (Duo) Lähteet:
Artikkelisarjan aiemmin julkaistut osat: Rasismi ei ole Suomessa uusi asia, mutta viime aikoina se on valitettavasti nostanut selvästi päätään. Rasistiset mielipiteet ovat julkisuudessa saaneet entistä enemmän tilaa ja näkyvyyttä ja samalla myös arkipäivän rasismista on tullut näkyvämpää. Erityisen huolestuneita perheissä ollaan usein lasten kokemuksista, turvallisuudesta ja identiteetin kehittymisestä rasismin varjossa. Monessa kahden kulttuurin perheessä eletään tilanteessa, jossa eri perheenjäsenet joutuvat rasismin kohteeksi eri tavoin. Perheessä voi esimerkiksi toinen vanhemmista olla valtaväestöön kuuluva suomalainen, toinen näkyvään vähemmistöön kuuluva maahanmuuttaja ja perheen lapset voivat olla enemmän tai vähemmän ulkonäöltään valtaväestöstä poikkeavia. Tällöin kaikki perheenjäsenet ovat rasismin suhteen eri asemassa, eivätkä jaa samaa kokemusta. Adoptioperheet ry on julkaissut oppaan liittyen lapsen kohtaamaan rasismiin. Oppaassa on paljon hyviä käytännön vinkkejä vanhemmille ja hyödyllistä tietoa rasismista erityisesti valtaväestöön kuuluvan vanhemman näkökulmasta. Alla on oppaasta poimittuja ja sovellettuja vinkkejä tilanteisiin, jotka koskettavat myös monia kahden kulttuurin perheitä. 1. Ennakoi Vaikka rasismi on usein vanhemmillekin vaikea ja ikäviä tunteita herättävä asia, kannattaa lapsen kanssa puhua asiasta jo varhain. Lapselle voi kertoa rasismista ikätason mukaisesti jo ennakkotoimena. Kerro lapselle esimerkiksi, että valitettavasti on olemassa ihmisiä, jotka pelkäävät erinäköisiä ihmisiä ja ajattelevat, että tietty ominaisuus tekee ihmisestä tietynlaisen. Korosta myös, että rasismi on aina väärin, ja että siitä tulee kertoa aina vanhemmille. Lapsen on parempi olla tietoinen siitä, että häntä voidaan syrjiä, ja hän saa keskustelun avulla mahdollisesti jo kokemilleen rasistisille tapauksille nimen. 2. Kuuntele ja lohduta Jos lapsi joutuu rasismin kohteeksi, tärkeintä on, että vanhempi kysyy, kuuntelee ja osoittaa empatiaa. Lasta auttaa myös se, että vanhempi sanallistaa tapahtuneen sekä lapsen hämmennyksen ja tuskan. Lapselle pitää sallia kaikkien tunteiden näyttäminen, mutta vanhemman ei kannata lapsen läsnä ollessa antaa täyttä valtaa omille lapsen puolesta ja lapsen kanssa koetuille surun, tuskan ja suuttumuksen tunteille. Vanhemman hallitsematon reaktio saattaa säikäyttää lapsen, joka päättää seuraavalla kerralla suojella tätä ja olla kertomatta kokemuksistaan. 3. Selvitä tilanne aikuisten kanssa Kun lapsi kertoo kotona kokemuksensa rasismista, tulee vanhemman aina puuttua rasismiin paikassa, jossa se on tapahtunut - esimerkiksi koulussa, pihalla tai urheiluseurassa. Vastuuta asian selvittämisestä ei tule jättää lapselle itselleen, vaan vanhempi lähtee selvittämään tilannetta toisten aikuisten, esimerkiksi opettajan, valmentajan tai toisten vanhempien kanssa. On hyvä muistaa, että rasismia ei voi ”sopia”. Esimerkiksi KiVa-koulu -sovittelu voi olla lapselle nöyryyttävä kokemus, jossa toistetaan häpeää tuottavaa kokemusta. Rasismi tulee aina tuomita, ei sovitella. 4. Tee rikosilmoitus Suomessa rasismilta suojataan kolmessa eri laissa: perustuslaissa, rikoslaissa ja yhdenvertaisuuslaissa. Lisäksi rasismi on monesti peruste rangaistuksen koventamiselle rikoksen yhteydessä. Käytännössä oikeusteitse on helpompaa puuttua viranomaisen tai elinkeinonharjoittajan harjoittamaan rasismiin kuin yksityishenkilön rasistiseen käytökseen. Esimerkiksi julkisella paikalla tapahtuvan huutelun perusteella tehty rikosilmoitus harvoin johtaa todellisiin tuloksiin, mutta rikosilmoituksen tekeminen on silti vahva viesti rikokseen syyllistyneelle siitä, ettei hänen tekonsa ole hyväksyttävä. Rikosilmoituksen tekeminen on myös tapa tehdä rasismia näkyväksi, sillä tilastoihin päätyessään rikosilmoitus viestii yhteiskunnallisesta ongelmasta. 5. Ohjeista lasta rasististen tilanteiden varalta Ei ole olemassa yhtä oikeaa tapaa suhtautua rasismiin, mutta lapsen kanssa kannattaa keskustella lapsen luonteelle sopivista tavoista vastata rasismiin. Lapsen kanssa voi yhdessä harjoitella toimintatapoja eri tilanteiden varalle. Esimerkiksi 'sinulla ei ole oikeutta puhua minulle noin' on monissa tilanteissa käyttökelpoinen vastaus rasistille. Vanhempi lapsi ei välttämättä halua neuvoja vanhemmiltaan, mutta lapsen omista tavoista reagoida voi silti kysyä ja keskustella. 6. Älä vähättele Rasismia ja lapsen kokemusta ei tule koskaan vähätellä, tai neuvoa lasta olemaan välittämättä asiasta. Vähättelyä on myös, jos valtaväestöön kuuluva vanhempi sanoo 'tiedän miltä sinusta tuntuu', vaikka ei ole voinut kokea samaa. Rasismintutkija Anna Rastas on kiteyttänyt hyvän lähestymistavan seuraavasti: sen sijaan, että aikuinen sanoo 'älä välitä', hänen tulisi sanoa 'minä välitän'. 7. Älä ole värisokea Värisokeudeksi kutsutaan ilmiötä, jossa lapsen valtaväestöstä poikkeavat piirteet, kuten ihonväri, kasvonpiirteet tai muu ulkomuotoon liittyvä seikka muuttuu näkymättömäksi lapsen lähipiirille. Tämä on arjessa normaalia, mutta vanhempien ei pidä kuitenkaan kokonaan sulkea silmiään lapsen erilaisuudelta. Anna lapsen tai nuoren puhua avoimesti kokemuksistaan ja esittää kysymyksiä. 8. Toimi itse rasismia vastaan Vanhempien velvollisuus on lastensa vuoksi toimia rasismia vastaan, vaikka se saattaa usein tuntua turhauttavalta ja raskaalta. Rasismiin puuttuminen on ainoa keino vaikuttaa ympäröivän yhteiskunnan asenteisiin. 9. Tue lapsen henkilökohtaista identiteettiä Monen näkyvästi vähemmistöön kuuluvan yksilön elämää leimaa tähän ryhmään kuuluminen, ja jatkuva henkilökohtaisen identiteetin sivuuttaminen saattaa olla hyvin kuluttavaa. Vanhempien tehtävänä on auttaa lasta identiteettityössä ja tarjota kokemuksia yhteisöistä, joissa lapsi ei joudu jatkuvasti selittämään taustaansa. Hyvä keino voi olla tarjota lapselle mahdollisuus viettää aikaa samaan viiteryhmään kuuluvien lasten kanssa. Lapselle omalta tuntuvia viiteryhmiä saattaa kuitenkin olla monenlaisia, esimerkiksi toisen vanhemman etninen ryhmä, toiset kahden kulttuurin lapset tai monikulttuuriset lapset ylipäätään. Jos lapsen henkilökohtainen identiteetti on vahvasti suomalainen, saattaa esim. toisen vanhemman etniseen ryhmään kuuluvien kanssa ajan viettäminen tuntua myös ristiriitaiselta. Anna lapsen itsensä määrittää oma identiteettinsä ja tarpeensa. 10. Kasvata suvaitsevaisuuteen Rasismia kohtaava lapsi ei ole immuuni rasistisille ajattelutavoille, vaan voi itsekin omaksua rasistisia ja syrjiviä asenteita läheisiltään, kavereiltaan tai esimerkiksi mediasta. Siksi vanhempien on syytä tarkastella kriittisesti myös omia asenteitaan ja ennakkoluulojaan sekä pohtia ajattelutapoja, joita siirtää omille lapsilleen. Rasismi on yksi syrjinnän monista muodoista, ja rasismin vastustamisen lisäksi on tarpeen kasvattaa lapset kohtaamaan avoimin mielin kaikenlaista erilaisuutta ja monimuotoisuutta. Duo Lähteet:
Moni- ja kaksikielisyydestä tiedetään olevan runsaasti hyötyä. Kaksikielisyys luo parhaat edellytykset lapsen ja vanhemman hyvälle ja läheiselle vuorovaikutussuhteelle, koska kieli ei ole este kommunikaatiolle. Kielen kautta lapsi voi tuntea tulevansa hyväksytyksi vanhempiensa molemmissa kulttuureissa ja hän voi samastua niihin. Kaksikielisyyden on myös havaittu parantavan monia kognitiivisia taitoja, kuten esimerkiksi tarkkaavaisuutta ja epäolennaisen tiedon poissulkemista vaativissa tehtävissä. Usein kaksikielinen lapsi oppii myös lukemaan ja kirjoittamaan aikaisemmin ja helpommin verrattuna yksikielisiin ikätovereihinsa. Kaksikielisyys voi myös viivästyttää muistisairauksien, kuten dementian oireiden puhkeamista. Nyt psykologisessa tutkimuksessa on havaittu kaksi- ja monikielisyyden myös parantavan lasten sosiaalisia taitoja, jotka eivät ole suorassa yhteydessä muihin kaksikielisyyden kognitiivisiin hyötyihin. Psychologial Science -lehdessä julkaistun tutkimusartikkelin mukaan monikielisessä ympäristössä kasvaneet lapset ovat taitavampia asettumaan toisen ihmisen asemaan sosiaalisissa vuorovaikutustilanteissa verrattuna yksikielisessä ympäristössä kasvaneisiin. Monikielinen ympäristö edesauttaa useamman näkökulman huomioon ottamista, mikä parantaa lapsen kommunikaatio ja vuorovaikutustaitoja. Monikielisessä ympäristössä lapselle syntyy luonteenomainen kyky huomioida vuorovaikutustilanteeseen vaikuttavia erilaisia tekijöitä, kuten puhujien kieliä ja ympäristöä. Tutkimuksen mukaan sillä ei ole merkitystä, onko lapsi itsessään yksi-, kaksi- tai monikielinen tai kuinka taitava kielen puhuja hän on. Kun lapsi pienestä pitäen kasvaa eri kielten ympäröimänä ja kuulee eri kieliä vaikka edes vähän, lapsen empatiakyky ja sosiaaliset vuorovaikutustaidot paranevat huomattavasti. (Tanja Del Angel) Lähteet:
Kaksikielisyys on parhaimmillaan elämäntapa, ei vain taito puhua ja ymmärtää kahta eri kieltä. Kaksikielisyys takaa kahden kulttuurin lapselle mahdollisuuden muodostaa yhteys juuriinsa sekä rakentaa vahva suhde molempiin vanhempiinsa, isovanhempiinsa ja muihin sukulaisiin. Kaksikieliseksi ei kuitenkaan kasveta automaattisesti. Vanhempien periaate "minä puhun lapselle omaa kieltäni ja sinä omaasi" ei valitettavasti aina takaa sitä, että lapsi kiinnostuisi molemmista kielistä ja alkaisi lopulta aktiivisesti käyttämään molempia. Joskus käy myös niin , ettei toinen vanhemmista syystä tai toisesta halua tai pysty siirtämään omaa kieltään lapselleen. Duon teemaryhmän osallistujat kertoivat avoimesti siitä, miltä tuntuu kun ei osaa toista äidinkieltään (isän kieltä tai äidin kieltä). Toisen kielen osaamattomuutta kuvattiin kuuroutena, mykkyyteenä, ulkopuolisuuden tunteena ja muurin takana olemisena. Toista kieltä olisi haluttu osata, jotta ymmärrettäisiin paremmin vähemmistökieltä puhuvaa vanhempaa ja hänen kulttuuriaan. Kaksikielisyys onkin yksi parhaimmista lahjoista, jonka kahden kulttuurin vanhemmat voivat antaa, eikä lapsi tule koskaan syyttämään vanhempiaan kielitaitonsa rikkaudesta. Mutta sitä, että vanhemmat panostivat vain yhteen kieleen, saattaa aikuinen kahden kulttuurin suomalainen joskus harmitella. Tämä artikkeli perustuu raporttiin, joka liittyy Duon keväällä 2015 järjestämään nettiteemaryhmään (lisätietoa ryhmästä). (Hanna Kinnunen) ”Minusta tuntuu kuin olisin kuuro ja mykkä, tuntuu kuin osa minusta olisi sellaisen muurin takana.” Kahden kulttuurin perheissä vanhemmat puhuvat usein äidinkielinään eri kieliä. Kaksikieliseksi kasvanut lapsi hallitsee molempien vanhempiensa äidinkielet ja voi täten kommunikoida täysipainoisesti kaikkien läheistensä kanssa. Lapsi ei kuitenkaan voi tehdä päätöstä kaksikielisyydestä itse, kuten eräs kahden kulttuurin perheessä varttunut toteaa: ”Kiinnostus kielen osaamiseen on ollut aina, meille ei vain suostuttu opettamaan sitä.” Se, mitä kieltä vanhemmat ovat käyttäneet lastensa kanssa, vaihteleekin nuorta aikuisuuttaan elävien kahden kulttuurin kasvattien kertomuksissa paljon. Useinkaan sillä, että perheessä ei ole puhuttu molempien vanhempien äidinkieltä, ei periaatteessa koeta olleen merkitystä perheen vuorovaikutuksessa: ”Oon pystynyt kuitenkin kommunikoimaan hyvin isäni kanssa koska hän puhuu hyvin suomea. Tai ei välttämättä aina kieliopillisesti oikein mutta koskaan ei oo ollu vaikeuksia ymmärtää.” Toisaalta samat nuoret kertovat kuitenkin usein myös siitä, että suhteesta tuntuu silti jäävän puuttumaan jotain: ”Haluaisin hallita kielen enemmänkin ymmärtääkseni äitini kulttuuria paremmin, että voisin ottaa äitiin yhteyden eritavalla.” Kahden kulttuurin kasvattien kokemuksessa kieli ja kulttuuri sitoutuvatkin toisiinsa voimakkaasti. ”Minusta tuntuu kuin olisin kuuro ja mykkä, tuntuu kuin osa minusta olisi sellaisen muurin takana. Ymmärrys toisesta kulttuurista on mielestäni vahvasti kielessä ja sen sydämessä ovat sananlaskut, laulut, vitsit...” Moni vanhempansa kieltä taitamaton kertoo ongelmista, joita yhteisen kielen puuttuminen on tuonut vuorovaikutukseen isovanhempien ja muiden sukulaisten kanssa. Kolmannen kielen, kuten englannin käyttämisen kyllä kerrotaan helpottaneen tilannetta, mutta sen ei kuitenkaan koeta kokonaan poistaneen epävarmuuden ja ulkopuolisuuden tuntemuksia. ”Perheessämme puhutaan suomea, somalialaisten serkkujen kanssa englantia/ruotsia. Ei ole aiheuttanut hankaluuksia, mutta tietynlaista "ulkopuolisuuden" tunnetta sosiaalisissa tilanteissa. Tuntuu etten aina tiedä miten on oikea tapa olla ja käyttäytyä.” Monelle varttuvalle kahden kulttuurin kasvatille se, että ei ole saanut mahdollisuutta oppia vanhempansa äidinkieltä, on aiheuttanut myös identiteettiin liittyviä kriisejä ja häpeän tunteita. Kielen hallinnan puute onkin merkinnyt monelle itseään etsivälle nuorelle tunnetta paitsi vanhemman kulttuurin menetyksestä, mutta myös siitä, ettei tule muiden silmissä nähdyksi täysivaltaisena kulttuurisen yhteisön jäsenenä. ”Minulle on käynyt myös entisessä työpaikassani kiusallisesti: eräs työkaverini oli käynyt äitini kotimaassa vierailulla. Kuultuaan kahvipöydässä, että äitini oli sieltä kotoisin, hän innostui ja rupesi siitä lähtien töissä aina puhumaan minulle silloin tällöin joitakin lauseita ja fraaseja, joita oli matkansa aikana opetellut. Minua rupesi todella paljon hävettämään se fakta, ettei minulla ollut aavistustakaan siitä, mitä hän minulle puhui. Ikäänkuin olisi automaattisesti äitini kielen ja kulttuurin taitaja, että se on taustalla oletusarvona. Että on eriskummallista, jos en osaakaan puhua äitini kieltä. Siinä rupeaa kysymään itseltään: "Kuuluisiko minun osata puhua äitini kieltä paremmin? Miksi osaan sitä niin vähän ja joku vieras suomalainen osaa sitä paljon paremmin?"” On selvää, etteivät kaksikielisyyteen liittyvät kysymykset nouse samalla tavalla tärkeiksi kaikille kahden kulttuurin perheissä varttuville: veljeni ei osaa puhua äitini kieltä myöskään, enkä usko, että häntä edes kiinnostaa opetella. Tätä artikkelia varten läpikäytyjen kaksikulttuuristen nuorten kokemukset kertovat kuitenkin vahvasti siitä, kuinka tärkeä merkitys molempien vanhempien äidinkielten hallitsemisella nuoren identiteetin rakentumisessa ja oman paikan löytymisessä usein on. Mahdollisuutta molempien vanhempien äidinkielen oppimiseen ei voikaan liikaa korostaa.
(Duo) Artikkelisarjan aiemmin julkaistut osat: |
kirjastoKirjasto-sivuilta löydät artikkeleita, juttuja, vinkkejä ja oppaita sekä tutkimustietoa kahden kulttuurin perheitä lähellä olevista aiheista
kategoriat
All
|