Duo vanhempainvalmennusta arvioitiin keväällä 2016 “Minä ja mieheni keskustelimme siitä mikä meille on tärkeää ja mitä puolia kulttuureistamme erityisesti arvostamme. Vanhempainvalmennukseen osallistumisesta on nyt yli viisi vuotta ja olemme yhä kiitollisia (kaksi lasta ja kaksi maata myöhemmin!), että meillä oli mahdollisuus osallistua tällaiseen ohjattuun keskusteluun. Osallistuminen vahvisti meitä perheenä.” Duo on järjestänyt englanninkielistä vanhempainvalmennusta kahden kulttuurin vauvaperheille jo vuodesta 2009 saakka. Valmennukseen on osallistunut vuosien saatossa jo lähes 200 paria ja ainakin yhtä monta kahden kulttuurin vauvaa on sulattanut vanhempiensa sydämet ensimmäisellä parkaisullaan. Onpa osa näistä pienistä kahden kulttuurin suomalaisista ehtinyt aloittamaan jo koulutiensäkin! Duo vanhempainvalmennusta arvioitiin kevään 2016 aikana sähköisen kyselylomakkeen avulla. Kyselyn tarkoituksena oli selvittää ja arvioida, miten vanhempainvalmennus on vastannut osallistujien tarpeisiin ja millaisia koettuja vaikutuksia valmennuksella on ollut. Arviointitutkimuksen toteuttamisesta vastasi Itä-Suomen yliopistossa hoitotieteen opintoja suorittava terveydenhoitaja Hanna Kamppila yhteistyössä projektipäällikkö Hanna Kinnusen kanssa. Kyselytutkimuksen toteuttamiseen saatiin apua Lastensuojelun Keskusliitolta ja tutkija Petri Pajulta. Englanninkielinen kyselylomake lähetettiin yli kolmelle sadalle valmennukseen osallistuneelle, mutta kuten sähköisissä kyselyissä yleensäkin, vastausprosentti jäi melko alhaiseksi (9,3 %). Lisäksi iso osa vastauksista saatiin paperisella lomakkeella, joka jaettiin helmikuun vanhempainvalmennustapaamiseen osallistuneille pariskunnille tapaamisen lopuksi. Kyselyyn vastaajista 60 % oli naisia ja 40 % miehiä. Vastaajien keski-ikä oli 34,5 vuotta. Suurin osa vastaajista asui Helsingissä. Lisäksi kaksi vastaajaa asui muualla Uudellamaalla, yksi Pohjois-Pohjanmaalla ja yksi ulkomailla. Vastaajista valtaosa oli kotoisin Suomesta (43,8 %) tai muualta EU maista (25 %). Yli puolet vastaajista oli kuitenkin ulkomaalaistaustaisia (56 %), joten englanninkielinen kysely tavoitti hyvin myös suomalaisen puolisona maahan muuttaneet osallistujat. Osallistujat saivat toivomaansa tietoa ja vertaistukea “[Parasta valmennuksessa] oli muiden samassa elämäntilanteessa olevien parien tapaaminen ja ymmärrys siitä, ettemme ole yksin. Muiden ihmisten tarinoiden ja kokemusten kuuleminen.” Lähes kaikki kyselyyn vastanneista olivat osallistuneet Duo vanhempainvalmennustapaamiseen Helsingissä. Vastaajat olivat hyödyntäneet myös Duon vanhempainvalmennusmateriaaleja netissä (teema-artikkeleita, nettiluentovideoita, kotitehtäviä ym.). Tärkeimpinä syinä osallistua Duo valmennukseen vastaajat pitivät halua oppia uusia asioita ja halua tavata muita samassa elämäntilanteessa olevia sekä kuulla heidän kokemuksiaan. Vastausten perusteella voi todeta odotusten myös toteutuneen, sillä yli 90 % vastanneista oli saanut valmennuksesta uutta tietoa ja 80 % oli tutustunut valmennuksen aikana uusiin ihmisiin. Jälkimmäistä lukua voi pitää varsin korkeana, sillä kaikki kyselyyn vastanneista eivät olleet osallistuneet kasvokkain-tapaamiseen. Vastaajat myös kokivat, että valmennukseen oli helppo osallistua ja että he pystyvät soveltamaan valmennuksessa oppimiaan asioita omaan vanhemmuuteen. Lisäksi vastaajat kertoivat keskustelleensa valmennuksen herättämistä ajatuksista puolisonsa kanssa sekä saaneensa valmennuksesta tukea elämäntilanteeseensa. Duo vanhempainvalmennuksen onnistumisesta kertoo myös se, että lähes kaikki kyselyyn vastanneista suosittelisi valmennusta muille kahden kulttuurin pareille. Tulosten mukaan Duo vanhempainvalmennus on onnistunut vastaamaan kahden kulttuurin parien tiedolliseen ja vertaistuen tarpeeseen. Lisäksi valmennuksella voidaan nähdä olevan positiivisia vaikutuksia parisuhteen hyvinvointiin sekä vanhemmuuteen kahden kulttuurin perheissä. Myös vanhempainvalmennuksen tarjoamat materiaalit on koettu hyödyllisiksi. Lisää mahdollisuuksia tutustumiseen ja kokemusten vaihtoon “Järjestäisin ehdottomasti useamman kuin yhden kasvokkain tapaamisen. Se antaisi osallistujille paremman mahdollisuuden tutustua toisiinsa ja ystävystyä.” Tulevaisuudessa Duo vanhempainvalmennuksen haasteena on vastata entistä laajemmin kahden kulttuurin parien monitahoisiin tiedon ja tuen tarpeisiin valtakunnallisesti. Valmennusta voi kehittää lisäämällä vertaistapaamisten määrää sekä luomalla osallistujien itseohjautuvien ja vertaisvetoisten jatkotapaamisten toimintamallin. Lisäksi valmennuskokonaisuutta voi täydentää tulevaisuudessa synnytysvalmennukseen ja kaksikielisyyden tukemiseen liittyvillä osuuksilla. Molempia edellä mainittuja osuuksia kokeillaan jo ensi syksynä, joten seuraa tiedotustamme ja tilaa Duo uutiskirje.
(Hanna Kinnunen, Duo) ![]() Kun keskustellaan kahden kulttuurin perheistä, nousevat niin sanotut kulttuurierot usein nopeasti esiin. Monesti erityisesti ”vieraiden” kulttuurien tavat, arvot tai normit näyttäytyvät näissä keskusteluissa ongelmien tai kulttuurien törmäysten kautta. ”Oma” kulttuuri taas nähdään silloin neutraalina ja oletusarvoisena tapana nähdä maailma, johon ”vieraan” kulttuurin piirteitä verrataan. Joskus on kuitenkin hyvä kääntää katse ”vieraan” sijasta oman kulttuurin tuttuun ja totuttuun. Oma kulttuuri tulee usein itselle näkyväksi vasta kohtaamisissa erilaisista kulttuuritaustoista tulevien ihmisten kanssa, ja elämä kahden kulttuurin parisuhteessa tai perheessä antaa tähän loputtomasti mahdollisuuksia. Suvi Jaakkola kirjoittaa huhtikuussa 2016 ilmestyneessä AntroBlogin artikkelissa ”Suomiko maailman paras maa olla äiti?” suomalaisesta äitiyden kulttuurista antropologin silmin. Hän näkee suomalaisessa äitiyskulttuurissa muutaman perusteellisen valuvian, joiden takia erityisesti äitiyteen sopeutuminen voi Suomessa olla erityisen vaikeaa: äitiyden luonne yksilösuorituksena, sekä sosiaalisen tuen takaavien perinteiden puute. Jaakkolan mukaan monissa ei-länsimaisissa kulttuureissa syntymää välittömästi seuraavaa ajanjaksoa pidetään aikana, jolloin äiti on erityisen haavoittuvainen. Monissa kulttuureissa äitiä ei jätetä hetkeksikään yksin, vaan häntä piirittävät läheisimmät naissukulaiset, jotka hoivaavat niin vauvaa kuin äitiäkin. Myös Suomessa synnytystä seuraa erityinen lepojakso eli äitiysloma. Merkittävänä erona kuitenkin on, että useimmat suomalaisäidit viettävät tämän jakson pääosin yksin kotona vauvansa kanssa. Kahdenkeskinen aika vauvan kanssa voi olla ihanaa, mutta altistaa sille, että äiti voi jäädä epävarmuuden ja luonnollisen tottumattomuuden kanssa yksin. Suuressa osassa maailmaa äidin uskotaan tarvitsevan tukea lähisukulaisiltaan synnytyksen jälkeen, jotta tämän henkinen tasapaino säilyisi. Onkin syytä pohtia, miksi Suomi olisi tässä poikkeus, Jaakkola toteaa.
Monissa länsimaissa vain vanhemmat osallistuvat jälkikasvunsa hoitamiseen ja kasvattamiseen. Vanhempien täysi vastuu on maailmanlaajuisesti ajatellen erikoinen kulttuurinen piirre ja tilanne. Monissa ei-länsimaisissa kulttuureissa vastuu lapsista jaetaan usean henkilön kesken heti syntymästä lähtien. Suomi kuuluu maihin, joissa äitiys on pitkälti yksilösuoritus. Suomalaisessa kulttuurissa on tapana ajatella, että jokainen kantaa vastuun omista lapsistaan, Jaakkola kirjoittaa. Äitien ohella myös isät voivat Suomessa tuntea jäävänsä vanhemmuuden kysymysten kanssa yksin. Vuoden 2012 Perhebarometrissa kartoitettiin kahden kulttuurin perheiden tilannetta Suomessa. Yksi tutkimustuloksista oli, että isyys kaksikulttuurisissa perheissä kaipaa erityistä tukea. Kahden kulttuurin perheiden miehet ovat naisia tyytymättömämpiä vanhemmuuteensa. Tätä eroa miesten ja naisten välillä ei löydy vastaavasta suomalaisesta aviollisesta väestöstä. Perhebarometrissa arvellaan, että ehkä miesten on vaikeampaa ottaa tilaa isinä liitossa, jos vaimo ”omii” lapsen itselleen tai naisten yhteisölle noudattaen omasta taustakulttuuristaan mahdollisesti tuttua mallia. Suvi Jaakkolan tekstin perusteella on kuitenkin myös syytä pohtia, minkälaisen roolin suomalainen äitiyden kulttuuri jättää isälle. Jaakkola toteaa, että suomalaisessa äitiydessä valloillaan oleva yksin pärjäämisen kulttuuri ja monien perheiden vähäiset siteet sukulaisiin sivuuttavat lähes täysin äitiyden vahvistumiselle tärkeät sosiaaliset siteet. Suomessa lapsen isä onkin äidin pääasiallinen sosiaalisen tuen ja avun lähde, ja isän odotetaan osallistuvan tasavertaisesti vauvan hoitoon ja perheen arkeen. Käytännössä tämä ei kuitenkaan usein edes ole mahdollista, sillä äidin äitiysloman aikana isät käyvät useimmiten töissä. Töistä tullessaan isät ovat väsyneitä eikä heillä välttämättä ole energiaa kuunnella vaimon vauvahuolia. Tilastojen mukaan miehet paiskivat entistä enemmän töitä etenkin raskausaikana eikä isyyslomallakaan malteta olla pitkään, Jaakkola kertoo. Tässä valossa ei ole yllättävää, että myös isyys kaipaa kahden kulttuurin perheissä erityistä tukea. Etenkin sellaisissa kahden kulttuurin perheissä, joissa äiti on suomalainen ja isä kotoisin jostakin länsimaiseen kulttuuriin verrattuna yhteisöllisemmästä kulttuurista, voi vauva-aika olla erityisen hämmentävää. Jos isän kokemukset perustuvat perheyhteisöön ja kulttuuriin, jossa uuden äidin tukena on ilman erillistä pyytämistä runsaasti sukulaisia, saattavat suomalaisen kulttuurin antama isän rooli sekä suomalaisen puolison odotukset tuoretta isää kohtaan yllättää. Toisaalta sellaisissa kahden kulttuurin perheissä, joissa äiti on kasvanut jossakin yhteisöllisessä kulttuurissa, saattaa äitiys Suomessa tuntua todella yksinäiseltä. Tilannetta ei helpota se, että kahden kulttuurin perheiden tukiverkot ovat jo lähtökohtaisesti tavallista pienemmät, sillä toisen puolen isovanhemmat ja muu suku asuvat useimmiten jossain toisessa maassa. Näyttäisikin siltä, että vanhemmuus yksilösuorituksena luo Suomessa suuret paineet sekä äideille että isille. Äitien odotetaan olevan kaikkivoipaisia yksin pärjääjiä, jotka muutaman päivän synnytyssairaalassa oleilun jälkeen ovat valmiita vanhempia. Uusien isien osaksi taas jää äidin tukeminen – tehtävä, johon monissa muissa kulttuureissa osallistuu yhden sijasta monia vanhemmuudessa ja vauvan hoidossa jo kokeneita sukulaisia ja läheisiä. Kahden kulttuurin perheissä oman erityishaasteensa luo se, että puolisot ovat kasvaneet eri kulttuurien ja erilaisten vanhemmuuden mallien keskellä. Ulkomaalaistaustaisella vanhemmalla, oli hän sitten isä tai äiti, ei ole omasta taustastaan katsottuna roolimallia suomalaisen yhteiskunnan, kulttuurin ja puolison odotuksia vastaavalle vanhemmuudelle. Siksi vanhemmuuteen Suomessa voi olla vaikeaa sopeutua ja siihen tarvitaan tukea. Yhdistämällä molempien puolisoiden näkemyksiä ja toimivia kulttuurisia roolimalleja sekä luomalla yhdessä uusia tapoja voivat kahden kulttuurin parit luoda niin sanotun kolmannen kulttuurin oman vanhemmuutensa pohjaksi. Vanhemmuuteen liittyviä erityiskysymyksiä varten on Duossa kehitetty oma Duo vanhempainvalmennus kahden kulttuurin perheille. Lisäksi Duo tarjoaa mahdollisuuksia vertaistukeen saman elämäntilanteen jakavien ihmisten kanssa esim. Duo Äiti & vauva -ryhmissä. (Tuuli Shinyella, Duo) Lähteet: • Suvi Jaakkola: Suomiko maailman paras maa olla äiti? AntroBlogi 11.4.2016 • Lassi Lainiala & Minna Säävälä: Rikkautta, rakkautta ja ristiriitoja. Suomalaisten solmimat kaksikulttuuriset avioliitot Perhebarometri 2012. ![]() Kevään aikana on käyty kiivaasti keskustelua perheenyhdistämisen edellytysten tiukentamisesta. Kyseessä on sisäministeriössä valmistelun alla oleva lakimuutos, jossa esitetään suhteellisen korkeita toimeentulovaatimuksia perheenyhdistämistä hakeville. Perheenyhdistämisellä tarkoitetaan prosessia, jossa Suomessa asuva henkilö hakee oleskelulupaa omalle perheenjäsenelleen. Perheenjäsen voi hakea oleskelulupaa perhesiteen perusteella vain, jos Suomessa asuvalla omaisella, esimerkiksi vanhemmalla tai puolisolla, on oleskelulupa Suomessa tai hän on Suomen kansalainen. Perheenyhdistämisen tiukentaminen laajeni esityksessä alkuperäisten suunnitelmien mukaan koskemaan kansainvälistä suojelua hakeneiden lisäksi myös Suomen kansalaisten EU:n ulkopuolelta tulevia puolisoja. Siten myös monissa Suomeen muuttoa suunnittelevissa kahden kulttuurin perheissä heräsi suuri huoli perheen yhteisestä tulevaisuudesta. Hallituksen eduskunnalle tehdyssä lopullisessa esityksessä ei enää esitetty toimeentuloedellytyksen ulottamista Suomen tai pohjoismaiden kansalaisten perheenjäseniin. Duon saaman palutteen mukaan moni kahden kulttuurin perhe koki suunnitelmat kuitenkin kannanottona kahden kulttuurin liittoja vastaan ja vahvana viestinä koventuneista asenteista myös suomalaisten ja ulkomaalaisten, etenkin EU:n ulkopuolelta tulevien puolisojen solmimia liittoja kohtaan. Vaikka perheenyhdistämisen tiukentamista ei lopullisessa esityksessä ulotettukaan Suomen kansalaisiin, esitetyt tiukennetut perheenyhdistämisen edellytykset koskevat kuitenkin tuhansia Suomessa asuvia perheitä, niin aikuisia kuin lapsiakin. Toukokuussa 2016 julkaistussa teoksessa ”Perheenyhdistäminen. Kuka saa perheen Suomeen, kuka ei ja miksi?” käsitellään perheenyhdistämistä, kerrataan aiheeseen liittyviä faktoja ja oiotaan väärinkäsityksiä sekä luodaan katsaus perheenyhdistämisen tiukentamisen vaikutuksiin erilaisissa suomalaisissa perheissä. Myös kahden kulttuurin liittoja käsitellään. Kirjan aidon avioliiton ehtoja käsittelevässä kappaleessa tarkastellaan muun muassa hyväksyttävän avioliiton rajoja ja määritelmiä ja tuodaan esiin, kuinka käsitykset perinteisestä ydinperheestä ja sukupuolirooleista edelleen ohjaavat esimerkiksi viranomaisen tulkintoja aidosta avioliitosta. (Tanja Del Angel, Duo) Lähteet: Outi Fingerroos, Anna-Maria Tapaninen & Marja Tiilikainen (toim.). Perheenyhdistäminen. Kuka saa perheen Suomeen, kuka ei ja miksi? Vastapaino 2016. ![]() Rasismi ei kosketa pelkästään maahanmuuttajataustaisia tai Suomeen adoptoituja lapsia, vaan rasismi kohdistuu usein myös kahden kulttuurin suomalaisnuoriin ja -lapsiin. Kahden kulttuurin perheiden lapset joutuvat joskus todistamaan myös vanhempiinsa kohdistuvaa rasistista käytöstä. On myös niin, etteivät vain rasistisen käytöksen kohteeksi joutuneet lapset ja nuoret ole rasismin uhreja, vaan rasismi vaikuttaa kielteisesti kaikkien lasten, nuorten ja aikuisten hyvinvointiin. Tässä artikkelissa ääneen pääsevät Duon teemaryhmään osallistuneet nuoret, joista kaikki olivat kokeneet suoraa ja välillistä rasismia lapsuudessaan ja nuoruudessaan. Artikkeli perustuu raporttiin, joka liittyy keväällä 2015 järjestettyyn "Kahden kulttuurin kasvatit" Duo nettiteemaryhmään kahden kulttuurin suomalaisille nuorille. (Hanna Kinnunen, Duo) ”Olen kokenut tietenkin rasismia.” Moni nuori kahden kulttuurin kasvatti kertoo joutuneensa kohtaamaan rasismia. Heistä useat mainitsevat rasismin itsestään selvyytenä, suomalaiseen arkeen luonnollisesti kuuluvana asiana: ”Olen kokenut tietenkin rasismia (hiekkaneekeri, ählämi, neekeri yms. huutelua).” Kaksikulttuuristen lasten ja nuorten rasismikokemuksissa on kyse paitsi kiusaamisesta ja suorasta vihapuheesta, mutta myös katseista, tahattomista sanoista ja ennakko-oletuksista. Joskus taas kokemukset ovat seurausta periaatteessa hyvää tarkoittavista, mutta kuitenkin erilaiseksi merkitsevistä toiminnoista. Jotkut kertovat myös käänteisen rasismin kokemuksista. Rasististen tekojen ja sanojen takana kerrotaan olleen niin oman kasvuympäristön lapsia ja nuoria kuin myös aikuisia satunnaisista vastaantulijoista viranomaisiin, opettajiin ja jopa omiin sukulaisiin. ”Harvemmin suoraa rasismia, mutta piilorasismia, semmosia alitajuisia heittoja saa välillä kuulla. Ja outoja oletuksia.” Monet kuitenkin myös kertovat säästyneensä rasismilta ja kokeneensa pääsääntöisesti positiivisia asioita. Riippuukin esimerkiksi lapsen ja nuoren asuinpaikkakunnasta ja koulusta, missä määrin hän joutuu kohtaamaan rasismia. Myös tietyt kulttuuri- tai kansallisuusyhdistelmät tuntuvat olevan Suomessa hyväksytympiä kuin toiset (Harinen & Ronkainen 2003, 314). Erilaisissa kokemuksissa voi osaltaan olla kyse siitäkin, että yksilöt käsittelevät kokemuksiaan eri tavoin. Toiselle merkityksetön lausahdus saattaa satuttaa toista syvästi. ”Mä säästyin yläasteella aikalailla kaikelta rasismilta, koska koulussamme iso osa ns. suosituista oli osittain maahanmuuttajataustaisia." Kahden kulttuurin kasvatit voivat joutua rasismin ja ennakkoluulojen uhreiksi myös välillisesti esimerkiksi kavereihin, vanhempiin tai vanhemman kotimaasta lähtöisin oleviin henkilöihin kohdistuvan rasismin kautta. Esimerkiksi se, että joutuu todistamaan vanhempaansa kohdistuvaa rasismia, on lapselle ja nuorelle kipeä kokemus, joka jättää syvät arvet. Yhtä tuskallista on joutua vakuuttamaan, että oma vanhempi on kunnollinen työssäkäyvä kansalainen, eikä sosiaalitoimiston asiakas tai ”tietyn ammattiryhmän edustaja”. Myös se loukkaa ja tekee varovaiseksi, jos joutuu alituiseen oikomaan vanhemman kulttuuriin liittyviä ennakkoluuloja ja oletuksia. ”Kun olen ollut julkisissa liikennevälineissä äidin kanssa olen pelännyt äitini puolesta. Teininä tunsin tarvetta suojella äitiä busseissa, "hei mä oon tän hunnutetun naisen tytär, se on ihan normaali hyvä ihminen" mietin päässäni katsellen hermostuneena ympärilleni oliko joku humalassa tai katseliko meitä vihaisen näköisenä.” Kahden kulttuurin kasvattien kertomuksissa rasismikokemukset sijoittuvat erityisesti lapsuuteen ja nuoruuteen. Vaikka moni toteaakin kääntäneensä kokemuksensa voimavaroikseen viimeistään aikuisuudessa (Rastas 2007), jättää lapsuudessa ja nuoruudessa koettu rasismi silti läpi elämän vaikuttavat jäljet (Perho & Godoy 2009, 132). Toiseuden ja ulkopuolisuuden tunteet kuuluvat edelleen liian monen lapsen ja nuoren elämään, ja siihen voi jokainen osaltaan vaikuttaa. Kuka on suomalainen? Kuka saa olla suomalainen? Saako olla muutakin kuin suomalainen? (Duo) Lähteet:
Artikkelisarjan aiemmin julkaistut osat: Rasismi ei ole Suomessa uusi asia, mutta viime aikoina se on valitettavasti nostanut selvästi päätään. Rasistiset mielipiteet ovat julkisuudessa saaneet entistä enemmän tilaa ja näkyvyyttä ja samalla myös arkipäivän rasismista on tullut näkyvämpää. Erityisen huolestuneita perheissä ollaan usein lasten kokemuksista, turvallisuudesta ja identiteetin kehittymisestä rasismin varjossa. Monessa kahden kulttuurin perheessä eletään tilanteessa, jossa eri perheenjäsenet joutuvat rasismin kohteeksi eri tavoin. Perheessä voi esimerkiksi toinen vanhemmista olla valtaväestöön kuuluva suomalainen, toinen näkyvään vähemmistöön kuuluva maahanmuuttaja ja perheen lapset voivat olla enemmän tai vähemmän ulkonäöltään valtaväestöstä poikkeavia. Tällöin kaikki perheenjäsenet ovat rasismin suhteen eri asemassa, eivätkä jaa samaa kokemusta. Adoptioperheet ry on julkaissut oppaan liittyen lapsen kohtaamaan rasismiin. Oppaassa on paljon hyviä käytännön vinkkejä vanhemmille ja hyödyllistä tietoa rasismista erityisesti valtaväestöön kuuluvan vanhemman näkökulmasta. Alla on oppaasta poimittuja ja sovellettuja vinkkejä tilanteisiin, jotka koskettavat myös monia kahden kulttuurin perheitä. 1. Ennakoi Vaikka rasismi on usein vanhemmillekin vaikea ja ikäviä tunteita herättävä asia, kannattaa lapsen kanssa puhua asiasta jo varhain. Lapselle voi kertoa rasismista ikätason mukaisesti jo ennakkotoimena. Kerro lapselle esimerkiksi, että valitettavasti on olemassa ihmisiä, jotka pelkäävät erinäköisiä ihmisiä ja ajattelevat, että tietty ominaisuus tekee ihmisestä tietynlaisen. Korosta myös, että rasismi on aina väärin, ja että siitä tulee kertoa aina vanhemmille. Lapsen on parempi olla tietoinen siitä, että häntä voidaan syrjiä, ja hän saa keskustelun avulla mahdollisesti jo kokemilleen rasistisille tapauksille nimen. 2. Kuuntele ja lohduta Jos lapsi joutuu rasismin kohteeksi, tärkeintä on, että vanhempi kysyy, kuuntelee ja osoittaa empatiaa. Lasta auttaa myös se, että vanhempi sanallistaa tapahtuneen sekä lapsen hämmennyksen ja tuskan. Lapselle pitää sallia kaikkien tunteiden näyttäminen, mutta vanhemman ei kannata lapsen läsnä ollessa antaa täyttä valtaa omille lapsen puolesta ja lapsen kanssa koetuille surun, tuskan ja suuttumuksen tunteille. Vanhemman hallitsematon reaktio saattaa säikäyttää lapsen, joka päättää seuraavalla kerralla suojella tätä ja olla kertomatta kokemuksistaan. 3. Selvitä tilanne aikuisten kanssa Kun lapsi kertoo kotona kokemuksensa rasismista, tulee vanhemman aina puuttua rasismiin paikassa, jossa se on tapahtunut - esimerkiksi koulussa, pihalla tai urheiluseurassa. Vastuuta asian selvittämisestä ei tule jättää lapselle itselleen, vaan vanhempi lähtee selvittämään tilannetta toisten aikuisten, esimerkiksi opettajan, valmentajan tai toisten vanhempien kanssa. On hyvä muistaa, että rasismia ei voi ”sopia”. Esimerkiksi KiVa-koulu -sovittelu voi olla lapselle nöyryyttävä kokemus, jossa toistetaan häpeää tuottavaa kokemusta. Rasismi tulee aina tuomita, ei sovitella. 4. Tee rikosilmoitus Suomessa rasismilta suojataan kolmessa eri laissa: perustuslaissa, rikoslaissa ja yhdenvertaisuuslaissa. Lisäksi rasismi on monesti peruste rangaistuksen koventamiselle rikoksen yhteydessä. Käytännössä oikeusteitse on helpompaa puuttua viranomaisen tai elinkeinonharjoittajan harjoittamaan rasismiin kuin yksityishenkilön rasistiseen käytökseen. Esimerkiksi julkisella paikalla tapahtuvan huutelun perusteella tehty rikosilmoitus harvoin johtaa todellisiin tuloksiin, mutta rikosilmoituksen tekeminen on silti vahva viesti rikokseen syyllistyneelle siitä, ettei hänen tekonsa ole hyväksyttävä. Rikosilmoituksen tekeminen on myös tapa tehdä rasismia näkyväksi, sillä tilastoihin päätyessään rikosilmoitus viestii yhteiskunnallisesta ongelmasta. 5. Ohjeista lasta rasististen tilanteiden varalta Ei ole olemassa yhtä oikeaa tapaa suhtautua rasismiin, mutta lapsen kanssa kannattaa keskustella lapsen luonteelle sopivista tavoista vastata rasismiin. Lapsen kanssa voi yhdessä harjoitella toimintatapoja eri tilanteiden varalle. Esimerkiksi 'sinulla ei ole oikeutta puhua minulle noin' on monissa tilanteissa käyttökelpoinen vastaus rasistille. Vanhempi lapsi ei välttämättä halua neuvoja vanhemmiltaan, mutta lapsen omista tavoista reagoida voi silti kysyä ja keskustella. 6. Älä vähättele Rasismia ja lapsen kokemusta ei tule koskaan vähätellä, tai neuvoa lasta olemaan välittämättä asiasta. Vähättelyä on myös, jos valtaväestöön kuuluva vanhempi sanoo 'tiedän miltä sinusta tuntuu', vaikka ei ole voinut kokea samaa. Rasismintutkija Anna Rastas on kiteyttänyt hyvän lähestymistavan seuraavasti: sen sijaan, että aikuinen sanoo 'älä välitä', hänen tulisi sanoa 'minä välitän'. 7. Älä ole värisokea Värisokeudeksi kutsutaan ilmiötä, jossa lapsen valtaväestöstä poikkeavat piirteet, kuten ihonväri, kasvonpiirteet tai muu ulkomuotoon liittyvä seikka muuttuu näkymättömäksi lapsen lähipiirille. Tämä on arjessa normaalia, mutta vanhempien ei pidä kuitenkaan kokonaan sulkea silmiään lapsen erilaisuudelta. Anna lapsen tai nuoren puhua avoimesti kokemuksistaan ja esittää kysymyksiä. 8. Toimi itse rasismia vastaan Vanhempien velvollisuus on lastensa vuoksi toimia rasismia vastaan, vaikka se saattaa usein tuntua turhauttavalta ja raskaalta. Rasismiin puuttuminen on ainoa keino vaikuttaa ympäröivän yhteiskunnan asenteisiin. 9. Tue lapsen henkilökohtaista identiteettiä Monen näkyvästi vähemmistöön kuuluvan yksilön elämää leimaa tähän ryhmään kuuluminen, ja jatkuva henkilökohtaisen identiteetin sivuuttaminen saattaa olla hyvin kuluttavaa. Vanhempien tehtävänä on auttaa lasta identiteettityössä ja tarjota kokemuksia yhteisöistä, joissa lapsi ei joudu jatkuvasti selittämään taustaansa. Hyvä keino voi olla tarjota lapselle mahdollisuus viettää aikaa samaan viiteryhmään kuuluvien lasten kanssa. Lapselle omalta tuntuvia viiteryhmiä saattaa kuitenkin olla monenlaisia, esimerkiksi toisen vanhemman etninen ryhmä, toiset kahden kulttuurin lapset tai monikulttuuriset lapset ylipäätään. Jos lapsen henkilökohtainen identiteetti on vahvasti suomalainen, saattaa esim. toisen vanhemman etniseen ryhmään kuuluvien kanssa ajan viettäminen tuntua myös ristiriitaiselta. Anna lapsen itsensä määrittää oma identiteettinsä ja tarpeensa. 10. Kasvata suvaitsevaisuuteen Rasismia kohtaava lapsi ei ole immuuni rasistisille ajattelutavoille, vaan voi itsekin omaksua rasistisia ja syrjiviä asenteita läheisiltään, kavereiltaan tai esimerkiksi mediasta. Siksi vanhempien on syytä tarkastella kriittisesti myös omia asenteitaan ja ennakkoluulojaan sekä pohtia ajattelutapoja, joita siirtää omille lapsilleen. Rasismi on yksi syrjinnän monista muodoista, ja rasismin vastustamisen lisäksi on tarpeen kasvattaa lapset kohtaamaan avoimin mielin kaikenlaista erilaisuutta ja monimuotoisuutta. Duo Lähteet:
Moni- ja kaksikielisyydestä tiedetään olevan runsaasti hyötyä. Kaksikielisyys luo parhaat edellytykset lapsen ja vanhemman hyvälle ja läheiselle vuorovaikutussuhteelle, koska kieli ei ole este kommunikaatiolle. Kielen kautta lapsi voi tuntea tulevansa hyväksytyksi vanhempiensa molemmissa kulttuureissa ja hän voi samastua niihin. Kaksikielisyyden on myös havaittu parantavan monia kognitiivisia taitoja, kuten esimerkiksi tarkkaavaisuutta ja epäolennaisen tiedon poissulkemista vaativissa tehtävissä. Usein kaksikielinen lapsi oppii myös lukemaan ja kirjoittamaan aikaisemmin ja helpommin verrattuna yksikielisiin ikätovereihinsa. Kaksikielisyys voi myös viivästyttää muistisairauksien, kuten dementian oireiden puhkeamista. Nyt psykologisessa tutkimuksessa on havaittu kaksi- ja monikielisyyden myös parantavan lasten sosiaalisia taitoja, jotka eivät ole suorassa yhteydessä muihin kaksikielisyyden kognitiivisiin hyötyihin. Psychologial Science -lehdessä julkaistun tutkimusartikkelin mukaan monikielisessä ympäristössä kasvaneet lapset ovat taitavampia asettumaan toisen ihmisen asemaan sosiaalisissa vuorovaikutustilanteissa verrattuna yksikielisessä ympäristössä kasvaneisiin. Monikielinen ympäristö edesauttaa useamman näkökulman huomioon ottamista, mikä parantaa lapsen kommunikaatio ja vuorovaikutustaitoja. Monikielisessä ympäristössä lapselle syntyy luonteenomainen kyky huomioida vuorovaikutustilanteeseen vaikuttavia erilaisia tekijöitä, kuten puhujien kieliä ja ympäristöä. Tutkimuksen mukaan sillä ei ole merkitystä, onko lapsi itsessään yksi-, kaksi- tai monikielinen tai kuinka taitava kielen puhuja hän on. Kun lapsi pienestä pitäen kasvaa eri kielten ympäröimänä ja kuulee eri kieliä vaikka edes vähän, lapsen empatiakyky ja sosiaaliset vuorovaikutustaidot paranevat huomattavasti. (Tanja Del Angel) Lähteet:
Kaksikielisyys on parhaimmillaan elämäntapa, ei vain taito puhua ja ymmärtää kahta eri kieltä. Kaksikielisyys takaa kahden kulttuurin lapselle mahdollisuuden muodostaa yhteys juuriinsa sekä rakentaa vahva suhde molempiin vanhempiinsa, isovanhempiinsa ja muihin sukulaisiin. Kaksikieliseksi ei kuitenkaan kasveta automaattisesti. Vanhempien periaate "minä puhun lapselle omaa kieltäni ja sinä omaasi" ei valitettavasti aina takaa sitä, että lapsi kiinnostuisi molemmista kielistä ja alkaisi lopulta aktiivisesti käyttämään molempia. Joskus käy myös niin , ettei toinen vanhemmista syystä tai toisesta halua tai pysty siirtämään omaa kieltään lapselleen. Duon teemaryhmän osallistujat kertoivat avoimesti siitä, miltä tuntuu kun ei osaa toista äidinkieltään (isän kieltä tai äidin kieltä). Toisen kielen osaamattomuutta kuvattiin kuuroutena, mykkyyteenä, ulkopuolisuuden tunteena ja muurin takana olemisena. Toista kieltä olisi haluttu osata, jotta ymmärrettäisiin paremmin vähemmistökieltä puhuvaa vanhempaa ja hänen kulttuuriaan. Kaksikielisyys onkin yksi parhaimmista lahjoista, jonka kahden kulttuurin vanhemmat voivat antaa, eikä lapsi tule koskaan syyttämään vanhempiaan kielitaitonsa rikkaudesta. Mutta sitä, että vanhemmat panostivat vain yhteen kieleen, saattaa aikuinen kahden kulttuurin suomalainen joskus harmitella. Tämä artikkeli perustuu raporttiin, joka liittyy Duon keväällä 2015 järjestämään nettiteemaryhmään (lisätietoa ryhmästä). (Hanna Kinnunen) ”Minusta tuntuu kuin olisin kuuro ja mykkä, tuntuu kuin osa minusta olisi sellaisen muurin takana.” Kahden kulttuurin perheissä vanhemmat puhuvat usein äidinkielinään eri kieliä. Kaksikieliseksi kasvanut lapsi hallitsee molempien vanhempiensa äidinkielet ja voi täten kommunikoida täysipainoisesti kaikkien läheistensä kanssa. Lapsi ei kuitenkaan voi tehdä päätöstä kaksikielisyydestä itse, kuten eräs kahden kulttuurin perheessä varttunut toteaa: ”Kiinnostus kielen osaamiseen on ollut aina, meille ei vain suostuttu opettamaan sitä.” Se, mitä kieltä vanhemmat ovat käyttäneet lastensa kanssa, vaihteleekin nuorta aikuisuuttaan elävien kahden kulttuurin kasvattien kertomuksissa paljon. Useinkaan sillä, että perheessä ei ole puhuttu molempien vanhempien äidinkieltä, ei periaatteessa koeta olleen merkitystä perheen vuorovaikutuksessa: ”Oon pystynyt kuitenkin kommunikoimaan hyvin isäni kanssa koska hän puhuu hyvin suomea. Tai ei välttämättä aina kieliopillisesti oikein mutta koskaan ei oo ollu vaikeuksia ymmärtää.” Toisaalta samat nuoret kertovat kuitenkin usein myös siitä, että suhteesta tuntuu silti jäävän puuttumaan jotain: ”Haluaisin hallita kielen enemmänkin ymmärtääkseni äitini kulttuuria paremmin, että voisin ottaa äitiin yhteyden eritavalla.” Kahden kulttuurin kasvattien kokemuksessa kieli ja kulttuuri sitoutuvatkin toisiinsa voimakkaasti. ”Minusta tuntuu kuin olisin kuuro ja mykkä, tuntuu kuin osa minusta olisi sellaisen muurin takana. Ymmärrys toisesta kulttuurista on mielestäni vahvasti kielessä ja sen sydämessä ovat sananlaskut, laulut, vitsit...” Moni vanhempansa kieltä taitamaton kertoo ongelmista, joita yhteisen kielen puuttuminen on tuonut vuorovaikutukseen isovanhempien ja muiden sukulaisten kanssa. Kolmannen kielen, kuten englannin käyttämisen kyllä kerrotaan helpottaneen tilannetta, mutta sen ei kuitenkaan koeta kokonaan poistaneen epävarmuuden ja ulkopuolisuuden tuntemuksia. ”Perheessämme puhutaan suomea, somalialaisten serkkujen kanssa englantia/ruotsia. Ei ole aiheuttanut hankaluuksia, mutta tietynlaista "ulkopuolisuuden" tunnetta sosiaalisissa tilanteissa. Tuntuu etten aina tiedä miten on oikea tapa olla ja käyttäytyä.” Monelle varttuvalle kahden kulttuurin kasvatille se, että ei ole saanut mahdollisuutta oppia vanhempansa äidinkieltä, on aiheuttanut myös identiteettiin liittyviä kriisejä ja häpeän tunteita. Kielen hallinnan puute onkin merkinnyt monelle itseään etsivälle nuorelle tunnetta paitsi vanhemman kulttuurin menetyksestä, mutta myös siitä, ettei tule muiden silmissä nähdyksi täysivaltaisena kulttuurisen yhteisön jäsenenä. ”Minulle on käynyt myös entisessä työpaikassani kiusallisesti: eräs työkaverini oli käynyt äitini kotimaassa vierailulla. Kuultuaan kahvipöydässä, että äitini oli sieltä kotoisin, hän innostui ja rupesi siitä lähtien töissä aina puhumaan minulle silloin tällöin joitakin lauseita ja fraaseja, joita oli matkansa aikana opetellut. Minua rupesi todella paljon hävettämään se fakta, ettei minulla ollut aavistustakaan siitä, mitä hän minulle puhui. Ikäänkuin olisi automaattisesti äitini kielen ja kulttuurin taitaja, että se on taustalla oletusarvona. Että on eriskummallista, jos en osaakaan puhua äitini kieltä. Siinä rupeaa kysymään itseltään: "Kuuluisiko minun osata puhua äitini kieltä paremmin? Miksi osaan sitä niin vähän ja joku vieras suomalainen osaa sitä paljon paremmin?"” On selvää, etteivät kaksikielisyyteen liittyvät kysymykset nouse samalla tavalla tärkeiksi kaikille kahden kulttuurin perheissä varttuville: veljeni ei osaa puhua äitini kieltä myöskään, enkä usko, että häntä edes kiinnostaa opetella. Tätä artikkelia varten läpikäytyjen kaksikulttuuristen nuorten kokemukset kertovat kuitenkin vahvasti siitä, kuinka tärkeä merkitys molempien vanhempien äidinkielten hallitsemisella nuoren identiteetin rakentumisessa ja oman paikan löytymisessä usein on. Mahdollisuutta molempien vanhempien äidinkielen oppimiseen ei voikaan liikaa korostaa.
(Duo) Artikkelisarjan aiemmin julkaistut osat: Kun kasvaa kahden kulttuurin keskellä, samaistuuko automaattisesti molempiin tai jompaan kumpaan? Tunteeko kuuluvansa joukkoon tai annetaanko lupa kuulua siihen, jos etninen ulkonäkö ei vastaa sitä mitä "tavalliselta suomalaiselta" on totuttu odottamaan? Miten kahden kulttuurin nuoret luovivat ympäristön asettamien odotusten ja ennakkoluulojen ristiaallokossa? Tämä artikkeli perustuu raporttiin, joka liittyy Duon keväällä 2015 järjestämään nettiteemaryhmään (lisätietoa ryhmästä). Artikkelissa kerrotaan nuorten samanlaisuuden ja erilaisuuden kokemuksista, ja siitä, miten nuorten monimuotoinen kulttuuritausta on vaikuttanut heidän ja heidän sisarustensa identiteetin rakentumiseen. (Hanna Kinnunen) ”Hyvin paljolti teininä sitä tunsi tuskaa siitä ettei kuulu joukkoon.” Erilaisuus ja samanlaisuus ovat teemoja, jotka toistuvat usein kahden kulttuurin kasvattien muistoissa. Sinänsä näissä kysymyksissä ei ole mitään yllättävää, rakentuuhan identiteetti vertailemalla. Jo pieni lapsi vertaa itseään vanhempiinsa ja muihin lähellä oleviin ihmisiin oppien samalla samankaltaisuudesta, erilaisuudesta ja omasta identiteetistään. Erilaisuuden ja samanlaisuuden kysymykset ovat kuitenkin monelle kahden kulttuurin kasvatille hankalia, sillä ne piirtävät esiin oman minäkuvan ja muiden ajattelutapojen ristiriidan: kahden kulttuurin kasvatti saattaa tuntea itsensä aivan samanlaiseksi kuin muut, mutta hänen ympärillään olevat eivät koe häntä itsensä kaltaiseksi. Tilanne voi olla myös toisinpäin: kahden kulttuurin kasvatti kokee olevansa erilainen kuin muut, mutta muut näkevät hänet samanlaisena kuin he itse ovat. (Weckström 2011, 82.) Omien havaintojen ja päätelmien lisäksi muiden palautteella onkin merkitystä kahden kulttuurin kasvatin kokemusten muotoutumisessa ja identiteetin kehityksessä. ”Ulkopuolisten kommentit koulun alettua saivat minut ensimmäistä kertaa huomaamaan oman ulkonäköni negatiivisessa valossa.” "Ihmettelin kyllä aina kun usein ihmiset kommentoivat miten ihanaa se on kun olen suklaanvärinen. Se mihin joutui havahtumaan oli se miten ihmiset siihen suhtautuivat. Oli se sitten positiivista tai negatiivista se silti tuntui herättävän ihmisissä jotain reaktioita. " Moni kahden kulttuurin kasvatti kertoo, ettei muista lapsuudessa ajatelleensa itseään tai perhettään mitenkään erilaiseksi. Lapsuuden kokemukset erilaisuudesta liittyvätkin enemmän tilanteisiin, joissa perheen ulkopuoliset henkilöt ovat sanoillaan tai toiminnallaan tuoneet esille, että kahden kulttuurin kasvatissa tai hänen perhetaustassaan olisi jotain erilaista, outoa tai jopa epäilyttävää. Monen varhaislapsuuden muistoihin kuuluukin oman ulkonäön herättämä huomio: Jotkut muistavat myös tilanteita, joissa esimerkiksi leikkeihin mukaan ottamisen tai niistä ulossulkemisen taustalla ovat olleet aikuisten käsitykset ja oletukset kahden kulttuurin kasvatin erilaisuudesta. Monet kuitenkin kertovat heränneensä kaksikulttuurisuuteensa ja ”erilaisuuteensa” vasta koulussa esimerkiksi uskonnonopetukseen liittyneiden erityisjärjestelyiden ja muiden oppilaiden kommenttien kautta. Vaikka usein muistot näistä ensimmäisistä erilaisuuden kokemuksista ovatkin myönteisiä, niin yhtä lailla moni kertoo nimensä tai ihonvärinsä kääntyneen kouluympäristössä syrjinnän ja kiusaamisen perusteiksi. Myös opettajien kommentit muistetaan – sekä hyvässä että pahassa. Monesti opettajien toiminnalla ja asenteilla koetaankin olleen huomattava merkitys siinä, miten erilaisuus kunkin kouluyhteisössä miellettiin (Talib & Lipponen 2008, 142). "Ulkopuolisten kommentit koulun alettua saivat minut ensimmäistä kertaa huomaamaan oman ulkonäköni negatiivisessa valossa. Tämä tuntuu erittäin hämmentävältä ja kiusalliselta, etenkin jos ei itse koe olevansa sillä tavalla "erityinen" kuin mitä muut tuntuvat noteeraavan. " ”Mistä olet kotoisin?” Vaikka kaksikulttuurinen lapsi tai nuori tuntisikin itsensä hyvin tavalliseksi suomalaiseksi, silti muut ihmiset kohtaavat hänet usein turistina, maahanmuuttajana tai adoptiolapsena. Esimerkiksi taustaan ja suomen kielen taitoon liittyvät kysymykset ovatkin monelle hyvin tuttuja niin virallisemmista kuin epävirallisemmista yhteyksistä. Siitä huolimatta, että moni kertoo suhtautuvansa näihin tilanteisiin ymmärtäväisesti, erityisesti teini-ikäiselle paikkaansa etsivälle kahden kulttuurin kasvatille toiseuden oletuksia sisältävät kohtaamiset ovat usein merkittäviä erilaisuuden ja ulkopuolisuuden tunteen tuottajia. "Tykkään itse enemmän ajatella että olen jollain tapaa täysin suomalainen ja sen lisäksi myös somalialainen. (hahaha tiiän kyllä että oon ihmistyyppiä joka haluaa vähän kaiken :'D) Siksi kurjalta tuntuikin, että jouduin esimerkiksi lukiossa suomenkielen testiin, vaikka laitoin koululle viestiä että olen aina ollut normaalissa äikässä kiitettävillä arvosanoilla, elänyt koko elämäni Suomessa ja en edes puhu somaliaa. Kaikesta huolimatta mun oli pakko mennä suomen kielen testiin koska isäni on Somaliasta ja mulla ei ole suomalaista nimeä. Toki tiedän, että siinä ajateltiin mun parasta." ”Ehkä se oma erilaisuus näkyy siinä, että koen että jossain asioissa esimerkiksi kaverini eivät kykene ymmärtämään” Vaikka kaksikulttuuristen lasten ja nuorten kertomuksissa erilaisuus onkin usein muiden ihmisten tulkintalinssien tuottamaa, voi erilaisuuden tunne kummuta myös kahden kulttuurin kasvatin omasta kokemuksesta. Monet asiat voivat saada nuoren tuntemaan itsensä ulkopuoliseksi tai vääränlaiseksi. Nuori esimerkiksi tarvitsee itseluottamusta vahvistavia roolimalleja, joihin samastua. Niiden puute taas tuottaa kokemusta erilaisuudesta, ja vaikeuttaa identiteetin rakentamista. Hankalaksi tilanteen tekeekin se, että suomalaisessa kulttuurisessa kuvastossa ei juurikaan ole myönteisiä esikuvia kahden kulttuurin kasvateille. Nuorelle on myös tärkeää tuntea tulevansa ymmärretyksi. Aina vanhemmat tai ystävät eivät kuitenkaan pysty tavoittamaan sitä, miltä kahden kulttuurin kasvatista tuntuu. Monesti kaksikulttuuristen nuorten erilaisuuden kokemukset liittyvätkin niihin kysymyksiin ja haasteisiin, joita he joutuvat kohtaamaan arjessaan, mutta jotka ovat vieraita heidän yhden kulttuurin perheissä kasvaneille läheisilleen. Näistä erilaisuuden tuntemuksista johtuen monet kertovat kaivanneensa mahdollisuutta vaihtaa ajatuksia samankaltaisia kokemuksia jakavien nuorten kanssa. "Ehkä se oma erilaisuus näkyy siinä, että koen että jossain asioissa esimerkiksi kaverini eivät kykene ymmärtämään. Kaikki parhaat kaverini ovat oikeestaan kokonaan suomalaisia ja tuntuu etten pysty aina selittämään kaikkia juttuja. Tai en nyt osaa jotenkin antaa mitään hyviä konkreettisia esimerkkejä mutta sellasia ehkä ihan pieniä juttuja jotka saattaa mietityttää, muttei muut kykene välttämättä ymmärtämään. " Kuten tähänkin lukuun kootuista kahden kulttuurin kasvattien kokemuksista on helppo havaita, voivat erilaisuuden ja erilaisena kohdelluksi tulemisen kokemukset olla raskaita kasvavalle lapselle ja nuorelle. Aina ja kaikille erilaisuus ei kuitenkaan ole vain huono asia, vaan se voi olla myös mukavaa. Se voi myös olla asia, jota kahden kulttuurin kasvatti haluaa vahvistaa. "Tykkäsin saada huomiota ja siitä että erotuin välillä joukosta. " (Duo)
|
kirjastoKirjasto-sivuilta löydät artikkeleita, juttuja, vinkkejä ja oppaita sekä tutkimustietoa kahden kulttuurin perheitä lähellä olevista aiheista
kategoriat
All
|