Tänä syksynä Familiaan saapui uusia kasvoja! Tutustu Camillaan, Familian uuteen vapaaehtoistoiminnan koordinaattoriin. Kuka olet? Olen Camilla Bergman, Familian uusi vapaaehtoistoiminnan koordinaattori. Koulutukseltani olen melkein valmis ranskan kielen FM ja aloitan yhteisöpedagogin opinnot HUMAKissa tänä syksynä työn oheessa. Lisäksi minulle on kertynyt neljän vuoden kokemus nuorten vapaaehtoisten johtamisesta, globaalikasvatuksesta ja kansainvälisen vapaaehtoistyön kehittämisestä esimerkiksi AIESECissa, Taksvärkissä ja EYPssä. Suomen lisäksi olen asunut ulkomailla Ranskassa, Perussa ja Romaniassa. Vapaa-ajallani tykkään ulkoilla, kuunnella podcasteja ja leipoa. Miksi Familia? Innostuin alun perin järjestötyöhön, kun olin 2 kuukautta vapaaehtoisena Perussa. Järjestötyön monipuolisuus antaa puitteet kehittyä monella eri tavalla eikä järjestöissä ole koskaan tylsää päivää. Familiassa minua kiinnosti erityisesti järjestön merkityksellinen missio ja mahdollisuus saada aikaan kestävä muutos pieneen järjestöön. Mitä tuut tekemään? Tulen toimimaan Familian yhteyshenkilönä kaikkeen vapaaehtoistyöhön liittyen joulukuun 2020 loppuun asti. Lisäksi tulen rakentamaan Familialle uusia toimintamalleja ja kehittämään vanhoja. Minuun voi siis olla yhteydessä vapaaehtoistyön aloittamiseen, toiminnan järjestämiseen tai toiminnan kehittämiseen liittyvissä kysymyksissä. Uskon, että järjestämällä ja kehittämällä Familian vapaaehtoistoimintaa voimme vaikuttaa positiivisesti monen ihmisen elämään! Ota yhteyttä! :) Camillaan voi olla yhteydessä sähköpostilla osoitteessa [email protected] tai puhelimitse 050 502 1039. Who am I?
My name is Camilla Bergman and I am the new Volunteer Coordinator at Familia. My educational background is in French language and I am about to start a new degree as a Community Educator at HUMAK UAS. I have 4 years of experience leading youth volunteers and working with global education as well as developing international volunteering activities in organizations like AIESEC, Taksvärkki and EYP.In addition to Finland I have lived in France, Peru and Romania. In my spare time I enjoy walking in nature, listening to podcasts and baking. Why Familia? I became interested in working in NGOs after I spent 2 months volunteering in Peru. I love the variety of NGOs that allows you to develop yourself. There is never a boring day working in an NGO! I was drawn to Familia because of its important mission and the possibility to make a lasting change on a small organization. What will I be doing? I will be working as the contact person for Familia’s volunteers until end of December 2020. In addition to this I will be developing old and new frameworks for volunteering with Familia. You can contact me about any questions regarding starting volunteering, organizing or developing activities. I believe that by organizing and developing Familia’s activities we can make a positive impact on many people’s lives! Get in touch! :) You can contact Camilla by email at [email protected] or by phone at 050 502 1039. Hei!
My internship at Familia has come to an end. I am happy that I had a chance to be a part of Familia and contribute to meaningful work. As a part of my responsibilities, I met 14 different people, both Finns and foreigners, who shared stories about their paths on employment, integration, and well-being in Finland. We discussed what getting a job in Finland means for integration, what are the best ways to expand one's network, how to master the Finnish language and much more. You can find the Path Ambassadors articles here. I must admit that I got many insights during my internship, both from the people who participated in the interviews and my observations. This was my first time working at a Finnish office and I would like to share the main takeaways:
These were the most important points that I wanted to share. I hope you find some of my observations and notes helpful for your own job search in Finland. Take care, Daria
Perhesiteen perusteella oleskelulupaa odottavalla henkilöllä ei ole työnteko-oikeutta Suomessa ennen luvan saamista. Ulkomaalaislaki (§ 79) määrittelee ne ulkomaalaiset, joilla on työnteko-oikeus ilman oleskelulupaa. Perhesideperusteisen luvan odottajat eivät tähän ryhmään kuulu.
Olimme molemmat henkisesti valmistautuneet ja sitoutuneet yhdessä tiukkaan taloudelliseen tilanteeseen prosessin odotusaikana. Itse ajatteli sen kestävän ainakin vuoden. Tietenkin toivoimme sen olevan ohi nopeammin, saavamme oleskeluluvan, puolisoni pääsisi töihin ja voisimme aloittaa niin sanotusti normaalin elämän. Tiukka talous vaati suunnittelua, asioiden priorisoimista. Onneksi olin jo vuosia tottunut yksinhuoltajana selviämään pienillä tuloilla. Tärkeimmät laskut huolehdin ensin. Ruokaa varten laskin viikkobudjetin, jolla piti selvitä. Kaupassa yritin käydä kerran viikossa, jotta turhat heräteostot jäisivät pois. Puolisoni kokkasi lähestulkoon kaikki ateriamme. Pääasiallinen ruoka-aine oli riisi, jota ostimme edullisesti 10 kilon säkeissä etnisestä ruokakaupasta. Joka kuukausi varasin myös pienen summan yllättäviin menoihin esim. lääkkeisiin. Jos yllättäviä menoja ei tullut, säästin rahan perheeni hemmotteluun kuten ulkona syömiseen. Omat vaatteeni olen jo vuosia ostanut pääasiassa kirpputoreilta, kenkiä ja alusvaatteita lukuun ottamatta. Puolisonikin suosi mielellään kirpputoreja. Haasteena oli merkkivaatteisiin mieltynyt, jalkapalloa pelaava teinipoikani. Puhuin hänelle rehellisesti rahatilanteestani ja päätimme, että hän saa lapsilisät käyttöönsä kuukausirahana. Isommista hankinnoista keskustelimme yhdessä. Hankalinta oli, kun ei tiennyt miten kauan tilanne kestäisi. Elimme kuukausi kerrallaan ja yritti olla ajattelematta asioita liian pitkälle. Välillä tilanne kuitenkin stressasi ja aiheutti pientä kireyttä suhteeseen. Huolta lisäsi myös pelko negatiivisesta päätöksestä. Silloin otimme aikalisän arjesta ja pidimme treffi-illan kahdestaan hyvän ruoan ja Netflixin kera. Kun päätös lopulta tuli ja oli myönteinen, en käsittänyt miten paljon se tulisi muuttamaan meidän elämäämme. Vain muutama viikko oleskeluluvan saamisen jälkeen puolisoni oli jo töissä ja kaikki oleskeluluvan saamiseen liittyvä byrokratia eri tahojen kanssa oli hoidettu. Arki muuttui nopeasti normaaliksi työssäkäyvien aikuisten arjeksi. Parasta oli nähdä, miten toinen ihminen muuttui tilanteen myötä väsyneestä arjen läpi raahautujasta, aktiiviseksi ja energiseksi toimijaksi. Miten hyvältä molemmista tuntui, kun ensimmäisen kerran jaoimme kuukausimenot puoliksi ja itselläni jäi rahaa myös säästöön pantavaksi. Uskalsimme myös alkaa haaveilla tulevista yhteisistä matkoista ja tehdä tulevaisuudensuunnitelmia. Anu Kytömäki Rinnallasi-hankkeen projektityöntekijä ja kokemusasiantuntija Hitautta ja jännitystä - Perheenjäsenen oleskelulupaa odottaessa kuukaudet tuntuvat vuosilta25/3/2020
Oleskeluluvan odottamiseen liittyvä stressi jättää jälkensä. Eteläaasialaisen puolisonsa kanssa Helsingissä asuva Hanna kertoo: ”Kotimaassaan odottavalle puolisolleni oli jo viime vuonna myönnetty oleskelulupa, kun sain ilmoituksen Maahanmuuttovirastolta tulleesta kirjatusta kirjeestä. Sain siitä lähes sydänkohtauksen. Postitoimisto oli siltä päivältä jo kiinni ja jouduimme odottamaan aamuun asti, jolloin juoksin postiin. Kirjeessä olikin vain valokuvat, jotka olimme toimittaneet Migrille oleskelulupahakemuksen käsittelyn aikana ja jotka virasto nyt palautti. Ei siis yhtään mitään, mutta oleskelulupaprosessin aikainen pelko iski takaisin. Pelkäsin, että jospa hänen lupansa on peruutettu tai he haluavat vielä jotakin lisätietoa.” Paperisota jatkuu “On vaikeaa elää erossa. Jos toisella on vaikeaa, sille ei voi tehdä mitään puolin eikä toisin." Oleskeluluvan odottamiseen liittyvää pelkoa ja epävarmuutta on vaikea ymmärtää, ellei itse ole ollut samassa tilanteessa. Osa ulkomaalaisista puolisoista odottaa oleskelulupapäätöstä kotimaassaan. Osa elää jo Suomessa puolisonsa kanssa yhdessä. Tämä on saattanut tulla Suomeen alun perin esimerkiksi turvapaikanhakijana tai jollakin muulla perusteella. Hanna ja hänen puolisonsa Abdul ovat tavanneet Suomessa, jossa IT-alalle valmistunut mies oli vaihto-opiskelijana. “On vaikeaa elää erossa. Jos toisella on vaikeaa, sille ei voi tehdä mitään puolin eikä toisin. Toisaalta, jos meillä olisi ollut täällä jo koti ja kaikki yhdessä rakennettu, pelko kaiken sen menettämisestä olisi saattanut olla vielä pahempi”, Hanna sanoo. Abdul kertoo, ettei hänen odottaessaan päätöstä kotimaassaan ympärillä ollut ketään, jolla olisi vastaavia kokemuksia. ”Sain olla oma terapeuttini. Minulla on sukulaisia, jotka asuvat Lähi-idässä, Afrikassa ja Yhdysvalloissa, mutta ei ketään, jolla olisi kokemusta Euroopasta tai mitään käsitystä oleskelulupa-asioista täällä. Olen perheeni ensimmäinen ulkomaalaisen kanssa avioitunut. Odotusaika oli ahdistavaa ja nukkuminen vaikeaa, kun ei voi tehdä mitään eikä tiedä mitä tulevaisuudessa tapahtuu.” Valmistauduitteko henkisesti siihen, että päätös voisi olla kielteinen? ”Olen asunut miehen kotimaassa puoli vuotta ja vaikka siellä on ihanaa käydä tapaamassa hänen perhettään, en voisi elää siellä. Menettäisin kaiken minkä eteen olen opiskellut ja tehnyt työtä täällä. Minua pelotti, että päädyn kotirouvaksi hänen kotimaahansa, mies on töissä 13 tuntia päivässä emmekä ikinä näe toisiamme ja minä masennun”, Hanna kertoo. Hän sanoo odotusaikana keskittyneensä täysin siihen päivään, jolloin päätös tulee. ”En paljonkaan ajatellut mitä tapahtuu, kun mies lopulta muuttaa tänne. Nyt huomaa, ettei olekaan helppoa vaan muuttaa aivan erilaiseen maahan ja järjestää kaikki asiat. Näyttää siltä, että paperisota jatkuu, vaikkakin eri asioissa.” Abdul kertoo ymmärtäneensä muutaman Suomessa eletyn kuukauden aikana, että kielitaidon ja työpaikan hankkiminen sekä todellisten ystävien saaminen uudessa maassa vaativat kaikki aikaa eivätkä käy niin helposti kuin monen maahanmuutosta haaveilevan kuvitelmissa. ”On todella vaikeaa olla kilpailukykyinen Suomen työmarkkinoilla tai missä tahansa kulttuurisesti erilaisessa maassa. Täytyy vaan hiljalleen murtaa esteitä”, hän miettii. Kuukaudet tuntuvat vuosilta "En aikaisemmin koskaan kuvitellut joutuvani tilanteeseen, jossa pitäisi todistaa omaa avioliittoaan aidoksi. Kukapa sellaista ajattelisi? " Oleskelulupaprosessin vaikeus tulee monelle suomalaiselle yllätyksenä. ”En aikaisemmin koskaan kuvitellut joutuvani tilanteeseen, jossa pitäisi todistaa omaa avioliittoaan aidoksi. Kukapa sellaista ajattelisi? Vasta vuoden 2015 pakolaiskriisin myötä maahanmuuttoasiat tulivat tietoisuuteen”, Hanna kertoo. EU-kansalaiset voivat rekisteröidä oleskelunsa Suomessa eikä heidän tarvitse hakea oleskelulupaa. Kun ulkomaalainen puoliso tulee EU:n ulkopuolella olevasta maasta, oleskelulupaprosessi on monimutkaisempi, pitempi ja kalliimpi kuin arvaakaan. Prosessin voi käynnistää sähköisesti EnterFinland -palvelussa, mutta käsittely lähtee käyntiin vasta henkilökohtaisen tunnistautumisen jälkeen. Etelä-Aasiassa monet prosessin vaiheet on ulkoistettu VSF Global-nimiselle alihankkijayhtiölle. Suoraan Suomen lähetystön kanssa ei enää voi asioida. Hanna ja Abdul kertovat, että alihankkijayhtiön asiakaspalvelu on erittäin heikkoa eikä yhteydenottoihin tai tiedusteluihin saa vastausta. Abdulilta prosessi vaati neljä eri käyntiä maan pääkaupungissa, jonne matkustamiseen kotikaupungista menee kokonainen päivä. VSF Global laskutti myös yli sadan euron ylimääräisen maksun, josta ei ollut mitään ennakkotietoa. Hakijalle oltiin ensin varaamassa haastatteluaikaa Suomen edustustosta, mutta lopulta Maahanmuuttovirasto peruutti sen ja teki myönteisen päätöksen kirjallisen selvityksen perusteella. Kumpikin puoliso oli vastannut viraston lähettämiin kysymyksiin kirjallisesti. Oleskelulupa myönnettiin lopulta noin viisi kuukautta hakemisen jälkeen, mikä on normaali prosessin kesto oleskelulupaa perhesiteen perusteella haettaessa. Hanna sanoo, että odottaessa kuukaudet tuntuvat pikemminkin vuosilta. "Kysymykset tulevat hyvin henkilökohtaiselle alueelle, kysytään esimerkiksi mikä puolisossasi viehättää sinua. Niin henkilökohtaiset kysymykset tuntuvat kuin hyökkäyksiltä itseäni vastaan." Perhesiteeseen perustuvaa oleskelulupaa haettaessa puolisot joutuvat vastaamaan läheisintä ihmissuhdetta koskeviin kysymyksiin. Päätöksentekijä pyrkii varmistumaan siitä, että hakijat ovat todella jatkamassa perhe-elämää Suomessa.
”Kysymykset tulevat hyvin henkilökohtaiselle alueelle, kysytään esimerkiksi mikä puolisossasi viehättää sinua. Niin henkilökohtaiset kysymykset tuntuvat kuin hyökkäyksiltä itseäni vastaan. Ymmärrän sitä paremmin nyt, kun on vähän etäisyyttä asiaan”, Hanna kertoo. Myös Abdul sanoo, että ymmärtää tarpeen suojella omaa valtiota, mutta kysymykset tuntuivat hyvin henkilöön keskittyviltä. Hän oli olettanut sen riittävän, ettei hakijalla ole rikostaustaa. Hänen kotimaassaan sen selvittäminen on helppoa. Hanna sanoo, että prosessin kuluessa eniten apua oli vertaistapaamisista. ”Ilman samassa tilanteessa olevia vertaisia ei olisi ollut ketään, jonka kanssa reflektoida tunteitaan. Ihmistä, joka todella ymmärtää tunteitasi. Mielestäni se on parempi tehdä jonkun muun kuin oman kumppanin kanssa, sillä hän on ihan yhtä stressaantunut.” Haastateltavien etunimet on muutettu. Haastattelu: Sanna Rummakko Sanna Rummakko toimii projektipäällikkönä Familia ry:n Kuljen rinnallasi -hankkeessa. Hurjaa vauhtia muuttuva tilanne ja kaikkialta tulviva uutisvirta koronaviruksesta (COVID-19). Sitä on meidän kaikkien elämä juuri nyt. Lapsille korona on näkynyt lisääntyneenä käsienpesuna kotona ja koulussa, päiväkotien pihojen puheena, aikuisten huolestuneina ilmeinä ja kenties myös pettymyksinä peruuntuneiden harrastusten ja lomamatkojen muodossa. Moni vanhempi puolestaan pohtii, kuinka kertoa tilanteesta lapselle ilman että lisää lapsen mahdollista huolta perheestä kotona ja maailmalla. Entä kuinka pitää lapsen arki mahdollisimman normaalina sosiaalisesta etäisyyden ottamisesta huolimatta? Puhu lapselle hänen ikätasolleen sopivasti Puhumatta jättäminen huolestuttaa lapsia enemmän kuin puhuminen. Kaikkea ei kuitenkaan tarvitse kertoa ja aikuisen tehtävänä on välittää lapselle suodatettuja faktoja sekä ennen kaikkea turvallisuuden tunnetta. Lasta ei kannata kuormittaa liialla informaatiolla, mutta hänen kysymyksiinsä tulee vastata rehellisesti ja selkeästi. Joskus kysymykseen ei löydy vastausta, mutta tärkeämpää on, että olet läsnä ja saatavilla. Rauhoita lasta ja kerro asioista jotka pitävät teidät turvassa Ole rauhoittava ja rohkaiseva. Puhu erilaisista tavoista, joilla teidän perheenne ja muut ihmiset pysyvät turvassa. Taaperoiän ohittaneet lapset ymmärtävät kerrottaessa jo senkin, että suurin valtaosa koronavirukseen sairastuneista sairastaa lievän flunssatyyppisen taudin ja että lapset näyttävät pääsevät vähimmällä. Lapselle on myös hyvä kertoa, ettei poikkeustilanne ole lopullinen ja että tilanne varmasti paranee ajan mittaan. Ylläpidä vanhoja rutiineja ja luo uusia Lapset rakastavat rutiineja ja ennalta-arvattavuutta. Tämänhetkiseen tilanteeseen kuuluu kuitenkin vääjäämättä ennalta-arvattavuuden väheneminen ja rutiinien muuttuminen. Niinpä kannattaa istua alas miettimään oman perheen päiväjärjestystä ja viikko-ohjelmaa, ja tehdä mukavia yhteisiä suunnitelmia niissä raameissa, jotka meillä juuri nyt on. Myös yhteiset ruokahetket ja säännölliset nukkumaanmenoajat tuottavat lapselle tunteen ennalta-arvattavuudesta ja turvallisuudesta. ![]() Pitäkää hauskaa perheenä Moni lapsi on jo ehtinyt sanomaan, että parasta tässä tilanteessa on se, että vanhemmat ovat koko ajan kotona. Yltäkylläisestä yhteisestä ajasta kannattaa ottaa ilo irti ja miettiä yhdessä erilaisia aktiviteetteja: kirjojen lukemista, teltan pystyttämistä olohuoneeseen, kengän nauhojen solmimisen opettelua, tutkimusmatkoja lähiympärystöön, yhdessä leipomista ... Istuukaa yhdessä alas ideoimaan ja innovoimaan. Osallista lapset päätöksentekoon, perheen arkeen ja yhteiseen aikaan, eli juuri siihen, jota lapset eniten rakastavat ja arvostavat. Eikä jakso, pari Pikku Kakkosta tai Pipsa Possuakaan pahitteeksi ole! Pidä huolta itsestä Yleinen epävarmuus ja huoli lapsista - joskus myös omasta toimeentulosta ja perheestä maapallon toisessa kolkassa - vaikuttaa myös aikuisiin. Siksi on tärkeää, että pidät huolta itsestäsi ja omasta jaksamisesta. Seuraa uutisia, mutta pistä uutiset ja sosiaalinen media aina välillä tauolle. Ylläpidä terveellisiä rutiineja ja luo päivärytmi etätyöpäivien ajaksi - muista myös tauot! Pidä yhteyttä muihin ihmisiin - ystäviin, sukulaisiin ja tuttuihin. Hyväksy epävarmuus ja yritä löytää niitä keinoja, joilla pitää oman mielensä rauhallisena. Älä jää yksin ja auta muita - pyydä ja tarjoa apua ja tukea matalalla kynnyksellä. Pitäkää yhteyttä sukulaisiin ja ystäviin
Kahden kulttuurin perheille erilaiset tavat pitää yhteyttä eri kaupungeissa ja maissa asuviin ystäviin ja sukulaisiin ovat jo tulleet tutuiksi. Näitä tapoja kannattaa aktivoida ja ylläpitää. Ja ehkä lapsille voisi järjestää virtuaalisia leikkitreffejä, nyt kun heidän sosiaaliset kontaktinsa väliaikaisesti vähenevät. Perheelläsi voi olla takatassussaan myös sellaisia yhteydenpitotapoja, joista hyötyisivät nekin perheet, joille etäyhteyksillä yhteyden pitäminen on vieraampaa. Jaa siis vinkkejäsi ja kokemuksiasi muillekin! Voit jakaa vinkkejäsi myös tämän jutun kommenteissa :) Hanna Kinnunen Hanna Kinnunen on työskentelee Familia ry:ssä suunnittelijana ja asiantuntijatehtävissä. Sunnuntaina 20.10 Familialla järjestettiin Ilahduta isovanhempaa -tapahtuma kansainvälisen isovanhempien päivän kunniaksi. Paikalle saapui kuusi kaksikulttuurista perhettä, joista osa toi Suomessa asuvan isovanhemman mukaan juhlimaan. Ohjelmassa oli ohjattuja leikkejä, tutustumista, herkuttelua sekä valokuvausta. Postia isovanhemmille -työpajassa lapsenlapset askartelivat kaukana asuville isovanhemmilleen etanapostia eli itse tehtyjä piirustuksia, kortteja, kuvia ja kirjeitä. Kaukana, mutta kuitenkin lähellä "Välillä jännitti, että alkaako lapsemme pitkien näkemisvälien takia vierastaa isovanhempia, mutta he halaavat toisiaan kuin vanhoja tuttuja jo heti lentokentällä." "Ehtiiköhän kirje Australiaan ennen meitä?" pohtii äiti poikansa kanssa. He ovat juuri saaneet tärkeät piirustukset ja kirjeet valmiiksi ja sujauttaneet ne pienen kirjekuoren sisälle. Kuoren päälle on kirjoitettu tuttu kaukainen osoite, jonne lähdetään taas jouluksi koko perheen voimin. Kahden kulttuurin perheissä osa sukulaisista saattaa asua toisessa maassa tai jopa eri maanosassa. Tärkeä kysymys tällöin onkin, miten pitää yhteyttä ja luoda suhdetta kaukana asuviin sukulaisiin ja isovanhempiin. Osa tapahtumassa vierailleista perheistä kertoo käyvänsä ulkomailla asuvien isovanhempien luona kerran vuodessa, jotkut useamminkin. Suomessa tai samalla paikkakunnalla asuvia isovanhempia saatetaan sen sijaan nähdä jopa viikoittain, jolloin tiivis suhde isovanhemman ja lapsenlapsen välille muodostuu ikään kuin itsestään. Perheiden puheista käy ilmi, että digiaika on suuresti helpottanut yhteydenpitoa kaukana asuviin isovanhempiin, sillä esimerkiksi kuvia, ääniviestejä, videopuheluita ja viestejä voi lähettää helposti ajankohdasta riippumatta. Kommunikaatiotapojen monipuolisuus ja helppous mahdollistaa yhteydenpidon säännöllisyyden ja näin ollen helpottaa jälleennäkemisen tuomaa jännitystä: “Välillä jännitti, että alkaako lapsemme pitkien näkemisvälien takia vierastaa isovanhempia, mutta he halaavat toisiaan kuin vanhoja tuttuja jo heti lentokentällä”, eräs äiti kertoo hymyillen. Hänen perheensä pitää kaukosuhdetta yllä soittamalla isovanhemmille videopuhelun kerran viikossa. Joissain perheissä isovanhemmat lukevat välillä lapsenlapselle iltasadun tai laulavat lempilaulujaan omalla äidinkielellä. Etanapostia isovanhemmille "Tosi vähän lähetetään Belgiaan etanapostia, joskus piirustuksia, mutta ei juuri muuta." Lapsenlapset alkavat jo nuorina rakentaa kaukana asuviin ihmisiin aivan erityistä suhdetta — silloin kun heille luodaan siihen mahdollisuus. Nykyteknologian avulla isovanhemmille tulee ehkä lähetettyä paljon digisisältöä, mutta varsinaisia kirjeitä tai kortteja harvemmin. "Tosi vähän lähetetään Belgiaan etanapostia, joskus piirustuksia, mutta ei juuri muuta”, kommentoi eräs isä. "Tosi kiva idea! Lapsi kirjoitti kirjeeseen, että 'kirjoita meillekin', kun joskus minä kirjoittelen heille [isovanhemmille] ja he minulle. En tiennytkään, että lapset toivoisivat tätä!" Osa tapahtumaan osallistuneista perheistä kertoo lähettävänsä isovanhemmille vuosittain joulu- ja syntymäpäiväkortit, mutta muuten etanapostia lähetetään harvemmin. Osa lapsista lähettää kirjeen Familian tapahtumassa ensimmäistä kertaa: "Meidän mummi ja vaari asuu Namibiassa kun meidän äiti on namibialainen ja isä suomalainen. Tää on ihan eka kerta kun me lähetetään kirje", selittää vieressäni istuva poika tyytyväinen hymy huulillaan. Eräs äiti puolestaan kertoo oivaltaneensa, että lapset nauttisivat säännöllisestä kirjeenvaihdosta isovanhempien kanssa: "Tosi kiva idea! Lapsi kirjoitti kirjeeseen, että 'kirjoita meillekin', kun joskus minä kirjoittelen heille [isovanhemmille] ja he minulle. En tiennytkään, että lapset toivoisivat tätä!" hän kertoo innoissaan. Miksi lähettää välillä myös etanapostia?
Piirustukset ja kuvat ovat ihanaa postia. Mikäli lapsi ei vielä kirjoita tai piirrä itse, lapsen pienen käden tai jalan ääriviivat voi piirtää paperille — tai vaikka painaa sormivärillä korttiin. Myös isovanhemmat voivat tehdä saman. Lapsen ääni ja persoona pääsee esille, kun lasta sadutetaan eli kirjataan ylös lapsen puhe sanasta sanaan. Tarinoinnin välissä lapselle voi lukea ääneen sen, mitä siihen asti on kirjoitettu, jolloin lapsi voi halutessaan muuttaa tai lisätä jotain. Aluksi kannattaa käyttää suttupaperia, sillä teksti usein muokkaantuu sadutusprosessin aikana. Jos teksti on käännettävä isovanhempien äidinkielelle, kannattaa yrittää säilyttää lapsen ‘ääni’ myös käännöksessä. Mitä saduttaa?
(Riikka Paloneva) RIIKKA PALONEVA
Kirjoittaja on kahden kulttuurin parisuhteessa elävä opettaja ja reppureissaaja, joka osaa keittää pastan al denteksi, pakata rinkan kompaktisti ja tanssia uskottavasti cumbiaa. Hän toimii Familiassa vapaaehtoisena sisällöntuottajana. We make mistakes because we’re human. How we choose to react to and handle these mistakes, however, builds our character and our relationships for better or for worse. I do not claim to know what is best for all multicultural relationships but the advice I give below are the lessons I have learned over time through my own personal experiences. Don’t always assume you know what your partner is “really” saying Words can have many meanings culturally as well as personally. The language we choose to communicate with should be considerate of the other person and sometimes, especially in multicultural relationships, you will have no idea beforehand that something you said, which you thought was harmless, could cause such a negative reaction. People can often be quick to react or feel hurt by certain words or phrases that evoke past negative experiences or feelings. We then cling to those specific elements and forget to listen to understand. We’d rather only listen to respond. This communication breakdown fails to resolve the issue. Without open and clear communication, we stay lost in translation and without compassion, we often fail to give our partners the benefit of the doubt. As an American woman, I feel the English word “sensitive” can be very loaded and is often negatively used to belittle or to make others appear as weak. However, when my partner once used the Finnish word “herkkä” to describe me, which loosely translate to sensitive in English, my response was unnecessarily explosive because in that moment I could not consider how that word could be anything other than negative or even seen as a positive trait in Finnish language. We both had to exercise a lot of patience and compassion to overcome our misunderstandings and better understand one another. If you feel upset by what your partner has said to you, it is important to explain how you feel but to also patiently and compassionately listen to their explanation. Maybe they meant something else entirely or even misused a word, particularly in a language that is not their native tongue. The best advice is to assume less and communicate more. Don’t be unwilling to compromise All relationships require compromise. In our romanticized modern societies, compromise is often seen as the antithesis to romance. However, as Alain de Botton, a modern philosopher, insists (somewhat tragically) that “choosing whom to commit ourselves to is merely a case of identifying which particular variety of suffering we would like to sacrifice ourselves for.” We, as humans, all have our complexities and we only fully start to understand them when we try to love and live with another complex individual. Often these complexities can be polar opposites. Compromise is about learning to negotiate inevitable differences with a more kind, forgiving, and even humorous perspective. If we are not flexible in such a way, relationships will eventually break rather than learn to bend. Don’t lose your curiosity (in your partner) This advice will apply more to couples who have been together for a long time. Our culture, our upbringing is second nature to us and more often in multicultural relationships we frequently learn what is completely normal to us is often entirely foreign to our partner. In the beginning of any relationship we eagerly listen to our partners stories and want to learn everything about them. However, at some point in the relationship we wrongly assume we have done enough “homework.” We believe we have figured out our partner and have very little more to learn. Nothing could be further from the truth. We are always learning, and people change over time. The person you know and love now is not the same person you met years ago. This reality is so easy to forget but vital to remember. After nearly six years together, my partner and I have certainly made our fair share of mistakes, but we always try to follow the advice above. We continuously recommit ourselves to building a relationship we both want to last. Jade Rosenkranz REFERENCE De Botton, A. (2016, May 28). Why you will marry the wrong person. The New York Times. Retrieved from: nytimes.com/2016/05/29/opinion/sunday/why-you-will-marry-the-wrong-person JADE ROSENKRANZ
I am an American and a recent graduate from the University of Helsinki currently living in Helsinki with my Finnish partner and our lovely dog, Luna. Toiset asiat elämässä ovat vakioita. Monikulttuurisissa perheissä ja -parisuhteissa nämä vakiot voivat toisinaan olla toisten mielestä erikoisiakin — ja joskus niitä täysin tavallisia asioita. Sellaisia, joita esimerkiksi kahden samassa maassa kasvaneen ihmisen parisuhteessa ei ikinä käsiteltäisi. Sillä aivan kuten voi kuuluu leivälle ja maa kiertää aurinkoa, kuuluu monikulttuuriseen parisuhteeseen kuin -perheeseenkin kokonainen tunteiden kirjo iloa, kaipausta, riemua, turhautumista ja syyllisyyttä. Monikulttuurisuuden positiiviset puolet ovat monesti esillä, eivätkä syyttä. Onhan minunkin puolisoni antanut minulle paljon, niin monella eri tavalla! Olen päässyt tutustumaan aitiopaikalta aivan erilaiseen maahan; sen tapoihin ja kulttuuriin. Mutta asioilla on myös nurja puolensa — on syyllisyys. Jos minua ei olisi tai emme mieheni kanssa olisi tavanneet, asuisi mies todennäköisesti tälläkin hetkellä Utahissa, kotonaan. Lähellä kaikkea itselleen tuttua — perhettään, ystäviään, tuttuja maisemia ja ruokia — kaikkea sitä, mikä on lähtemätön osa hänen identiteettiään ja käsitystään tavallisesta. Arvokkain lahja, jonka voit antaa on aikasi Aika on kuitenkin maailman arvokkain asia annettavaksi, eihän sitä koskaan saa takaisin. Mies on tehnyt valinnan antaa aikaansa minulle — asuuhan hän nyt pysyvästi Suomessa, minun takiani. Hänen vanhempansa eivät tästä enää nuorru, eivät sisaruksetkaan. Perhepiiri ja ystävät juhlivat syntymäpäiviään, itselle tärkeät ihmiset menevät naimisiin, ystävät pohtivat tuomisiaan illanistujaisiin ja suvun nuorimmaiset täyttävät vuosia. Yksi kuitenkin puuttuu joukosta — siksi, että mies valitsi minut. Puhelut ja viestit ovat kelpo korvike, mutta läsnäoloa ei korvaa mikään Erityisesti kriisitilanteissa olo on avuton. Toki, olemme monessa suhteessa tavallaan onnekkaita — kun vain tilin saldo on riittävä, pääsee jopa pallon toisellekin puolelle vuorokauden lentorupeaman päätteeksi. Olemme kuitenkin vain niin... Kaukana. Kun jotain tapahtuu, me emme ole paikalla ensimmäisinä. Huonoimmassa mahdollisessa tapauksessa kuulemme kaikesta vasta tunteja myöhemmin. Tästä käy kiittäminen kymmenen tunnin aikaeroa Kaliforniaan, jossa valtaosa mieheni perheestä asuu.
Ajassa taaksepäin menemällä voi kuitenkin alkaa asettaa asioita paremmin perspektiiviin. Kun siirtolaiset lähtivät Euroopasta kohti Amerikkaa, heillä oli edessään pitkä laivamatka ja määränpää oli lähestulkoon tuntematon. Kirjeet tulivat ja menivät — hitaasti. Kun kotipuolesta lähetettiin tieto vaikkapa läheisen sairastumisesta, tieto saattoi saavuttaa kuulijansa vasta aivan liian myöhään. Toisaalla taustalla jäyti varmasti myös tieto siitä, että paluu omaan kotimaahan ei välttämättä koskaan olisi todellinen vaihtoehto. Vaikka olemmekin fyysisesti kaukana, on meidän nykyään helppo pitää yhteyttä miehen perheeseen, pitkästä välimatkasta huolimatta. On ilmaisia nettipuheluita äänen kuin videonkin kanssa, tekstareita, kirjeitä ja valokuvia. Niin, ja ne sujuvat lentoyhteydet! Maailma on kutistunut jo sadassa vuodessa enemmän, kuin kukaan olisi voinut varmasti edes kuvitellakaan. Uhraukset ja kompromissit ovat monikulttuurisen parisuhteen kulmakiviä Silti, en voi olla potematta syyllisyyttä — mieheni valitsi minut, eikä tämän valinnan hinta ollut halpa. Hän asetti minut, meidät ja parisuhteemme tärkeysjärjestyksensä kärkisijalle. Erityisesti niinä synkempinä päivinä olen usein punninnut asioita mielessäni. Miettinyt sitä hetkeä, kun halasin miestä Helsinki-Vantaan tuloaulassa kesäkuussa 2015 — kuinka se hetki oli monella tavalla käännekohta meidän molempien elämissä. Aina siitä hetkestä eteenpäin aloin kantaa sisälläni syyllisyyttä siitä, että olin repinyt niin monelle tärkeän ihmisen luokseni monien tuhansien kilometrien päähän. Useimpina päivinä olen asian kanssa sinut, sillä tiedostan, etten pakottanut miestä Suomeen. Ja sitten taas, toisinaan... Toisinaan syyllisyyden tuska on todella raastavaa. Monikulttuuriset parisuhteet vaativat uhrauksia, aina. Ja toisaalta, ehkä juuri näissä lukuisissa uhrauksissa ja kompromisseissa on monikulttuuristen parisuhteiden liima — oman puolisonsa läsnäolo ei ole koskaan ollut itsestään selvää. (Asta Buchanan) ASTA BUCHANAN Asta Buchanan on suomalais-amerikkalaisen perheen äiti, matkalla tasapainoon kahden kotimaan kuin -kulttuurinkin välillä. Koti sijaitsee nyt Suomessa, kaipuun Kalliovuorten kupeeseen kulkiessa rinnalla. 'Kahden maan kansalaisia' -blogissaan Asta kirjoittaa arjen monikulttuurisuudesta ja siihen liittyvistä ilmiöistä sinivalkoisten lasien lävitse — mutta alkaako joukkoon sekoittua myös punaisen sävyjä tähtineen ja raitoineen? Voit tutustua Astan blogiin 'Kahden maan kansalaisia' täältä! Kun olin lapsi, toivoin aina olevani suomenruotsalainen. Lähisuvussani on paljon ihmisiä, jotka osaavat suomea ja ruotsia. Toiselta puolelta sukuani monet ovat lähteneet USA:han tai Austraaliaan. Jollain tavalla aina kadehdin niitä, jotka osasivat useampaa kieltä. Itse osasin lapsena vain suomea. Tykkäsin koulussa kyllä kielistä. Aloitin ruotsin kielen opiskelun jo toisella luokalla, englannin kolmannella. Hakeuduin vaistomaisesti aina kielten pariin, vaikken kieliä vapaa ajalla tai ulkomaan matkoilla uskaltanut puhuakaan. Kielissä oli samalla jotain todella kiehtovaa, mutta pelottavaa. Kielet ovat aina tuntuneet tuntemattomilta ja siksi niin mielenkiintoisilta. Lapsuudesta saakka jäänyt kaipuu tietää enemmän on kulkenut aina mukanani. Tiesin joskus paljon kauneuden hoidosta. Sitten jonain päivänä sanoin itselleni, että haluan elämältä enemmän. Haluan päästä elämään syvemmin. Sitten elämä vei minut Aasiaan. Päätin nuorempana, että minun lapsistani tulisi kaksikielisiä. Tuota päätöstä tehdessäni en vielä tiennyt sitä, mikä tuo toinen kieli tulisi olla. Kun sain ensimmäisen lapseni aloin saamaan vihiä siitä, mitä kaksi- tai monikielisyys itse asiassa onkaan. Kaikki tuplaantuu. Ei pelkästään kieliä ole kaksi, tai kolme. Sanavarastokin tuplaantuu. Huumorintaju tuplaantuu. Täytyy kehittää itsestään myös kahdenlainen. Sellainen, joka on Suomessa ja sellainen, joka on Indonesiassa. Kun on kaksi täysin erilaista kulttuuria ja maata, niin ei niissä voi käyttäytyä vain yhdellä tavalla. On pystyttävä joustamaan puoleen ja toiseen vaikkei aina haluaisikaan. On osattava nähdä molempien puolien positiiviset puolet. On käytävä tupla määrä läpi oppitunteja esimerkiksi siitä, kuinka ihmisten kanssa käyttäydytään. Kahden maan välissä näkee väistämättä myös nurjatkin puolet kaksinverroin. On pystyttävä pysymään positiivisena, kun elämä näyttää päällisin puolin ainoastaan nurjia puolia. On myös opittava elämään jatkuvan kaipuun kanssa. Aina on ikävä jonnekin päin maailmaa. Koko suku ja perhe ei ole samanlailla yhtenäinen, kuin ehkä yhden maan perheillä olisi. Koko käsite minuudesta voi olla levittynyt niin ohuelti laajalle alueelle, että välillä saa itsekin kyseenalaistaa sen, onko tämäkin asia osa minua? Tulin äidiksi ja vaimoksi aikalailla yhtä aikaa. Samaan aikaan kävin läpi alkutaivaltani löytääkseni oman kirjoittajan ääneni. Heittelehdin kaikkien näiden kielten armoilla, enkä kokenut kuuluvani mihinkään niistä. Suomen kieli tuntui aivan liian arkiselta ja se kuvasti minulle menneisyyttäni, johon ei ollut enää paluuta. Englannin kielellä omia tunteita on helpompi käsitellä ja niistä puhua, kun se ei ole oma äidinkieli. Tunteita pystyy katsomaan hieman etäämmältä. Indonesian kieli on vielä opiskelu vaiheessa. Ymmärrän enemmän kuin osaan puhua. Pärjään kyllä yksinkertaisissa keskusteluissa indonesian kielellä. Tarkoitus olisi jonain päivänä osata kieli hyvin. Niin hyvin, että pysyisin oikeasti mukana paikallisten huumorissa. Olen huomannut, että jos osaa paikallisen maan huumoria, niin silloin on aika hyvin sisällä kielessä ja maan tavoissa. Indonesia ja indonesialaiset ovat niin vastakohtia Suomen ja suomalaisten kanssa, että haluan oppia mieheni maasta mahdollisimman paljon. Vaikka monen kielen ja kulttuurin yhdistäminen arjessa ja itsensä ilmaisussa on usein haastavaa, tuo se mukanaan valtavan määrän uusia värejä, vivahteita ja syvyyksiä elämään. Jos joskus tunsin elämäni olevan pelkää paikallaan pysyvää pinnan kiillottamista, niin enää se ei sitä ole. Kielet ja kulttuurit ovat suuria rikkauksia, joita kohti on parempi lähestyä uteliaana ja nöyränä. Aina löytyy uutta opittavaa niin itsestään kuin vastapuolesta. Uusien kielien kautta näkee itsensä aivan uudella tavalla. Vieraalla kielellä itseään ilmaisten saa onnistumisen tunteita tai vähintäänkin on hauskaa, jos tulee sanottua väärin. Koen, että itsensä ilmaisu ja ihmisten kanssa kommunikointi on jotain niin arvokasta ja on suuri kunnia, että elämääni on rantautunut näin monta kieltä. (Fanny Yusuf) KUKA ON FANNY YUSUF?
Fanny Yusuf on Suomalainen bloggaaja, indonesialaisen miehen vaimo ja kahden pienen pojan äiti. Matkustaminen, vieraiden kielten puhuminen ja kirjoittaminen olivat nuoren Fannyn kauhun hetkiä. Niinpä lapsuuden ujous ja epävarmuus vaihtui tietoisesti rohkeuteen kohdata omat pelot. Aamunsa Fanny aloittaa juomalla kahvinsa kauramaidolla, hengittelemällä syvään jooga asanoissa, vuoronperään keittiötä siivoillen ja pojillensa lasten lauluja luikautellen. Bloggaaminen toimii omana väylänä ilmaista itseään ja kohtaamispaikkana samanhenkisille ihmisille. LÖYDÄT FANNYN BLOGI TÄÄLTÄ! |
blogi - blogAjatuksia ja kokemuksia elämästä kahden kulttuurin keskellä.
Reflections and experiences from the life of intercultural families. kategoriat
All
osallistuToivotamme sinut lämpimästi tervetulleeksi osallistumaan blogiyhteisöömme: lue, kommentoi ja kirjoita!
Kirjoittajina voivat toimia kaikki kahden kulttuurin arkea elävät ja aiheesta kiinnostuneet. Kynnystä kirjoittamiselle ei tule nostaa liian korkealle ja kirjoittaa voi joko omalla nimellä tai nimimerkillä. Blogissa esitetyt näkökannat ja mielipiteet ovat kirjoittajien omia, eivätkä edusta Familian kantaa. Kahden kulttuurin arki on itsessään kiinnostavaa ja siitä kirjoittaminen voi avata myös itselle uusia näkökulmia! Blogikirjoituksia voi tarjota sähköpostitse (info@ familiary.fi) tai yhteydenottolomakkeen kautta. Lopullisen valinnan julkaistavista jutuista tekee Familian henkilökunta. Tervetuloa mukaan! participate!We warmly welcome you to participate in our blog community: read, comment, and write!
Anyone who lives and works in the world of intercultural families and is interested in the topic is welcome to contribute. The threshold for writing should not be too high, and you can write either under your own name or under a pseudonym. Keep in mind that the views and opinions expressed in the blog are those of the authors and do not represent the position of Familia. The everyday life of intercultural families is interesting and writing about it can also open new perspectives for you! Your story matters and helps to raise awareness about the opportunities and challenges within intercultural families. Blog contributions can be submitted by e-mail (info@ familiary.fi) or via our contact form. Final selection and edition of the stories to be published will be conducted by our staff. Welcome to join us! |